Olympiatason kymmenottelija Johannes Lahti on menehtynyt
Kuva: Getty Images
Entinen suomalainen kovan tason kymmenottelija Johannes Lahti on menehtynyt 64 vuoden iässä.
Kuntokouluyrittäjä, luontovalokuvaaja, olympiakymmenottelija Lahti menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 1. maaliskuuta Turussa.
Turun Urheiluliittoa läpi uransa edustaneen Lahden lajinvaihto oli yksi Suomen yleisurheilun vaikuttavimmista. Hänen valmentajansa ja ystävänsä Hannu Rautala kertoo, kuinka ”Jonski” valitsi 16-vuotiaana korkeushypyn, jossa tavoitteita oli vain yksi – ”haluan olla maailman paras”.
Tuon ajan kierähdystyylillä Lahti ylitti syysmyöhällä 1971 Tampereella 19-vuotiaitten SE-riman 216 senttiä, joka kesti ikäluokan ykkösnoteerauksena 16 vuotta ja on kovaa luokkaa vieläkin.
Ponnistavan jalan polvinivelen hajoaminen Kalevan kisoissa Joensuussa 1972 loi uran jatkolle varjon, joka kuitenkin poistui rohkean päätöksen kautta. Uudessa päälajissaan kymmenottelussa Lahti keräsi vuosikymmenen aikana neljä SM-kultaa 1977-78, 1980, 1982 sekä yhden pronssin.
Nykyisellä pistetaulukolla hän teki Suomen ensimmäiset viralliset 8000 pisteen ylitykset, kesällä 1978 maaottelussa Dresdenissä 8083 ja Kalevan kisoissa Kokkolassa lopullisen SE-tuloksensa 8090 pistettä.
Olympiakisoissa Lahti otteli 11. sijalle sekä Montrealissa 1976 että Moskovassa 1980. EM-Prahassa 1978 sijoitus oli seitsemäs, mutta EM-Ateenassa 1982 kilpailu ja samalla koko menestyksekäs ura päättyivät akillesjännevammaan.
Uransa jälkeen Johannes Lahti pyöritti kolmen muun osakkaan kanssa kuntokoulua Turussa. Viime vuosina hän työskenteli Turun Uimahallin toiminnanjohtajana. 2000-luvulla hän nousi julkisuuteen lahjakkaana luonto- ja maisemavalokuvaajana, joka on julkaissut useita kuvateoksia, ja seuraava oli hänen sairastuessaan tekeillä.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen