Suomen naiset nappasivat MM-hopeaa hiihtosuunnistusviestissä
Kuva: Juha Tamminen
Suomi ylsi hopealle hiihtosuunnistuksen MM-viestissä Venäjän Krasnojarskissa.
Joukkueessa olivat Mirka Suutari, Marjut Turunen ja Salla Koskela. Naisten viestin voitti selvällä 3.22 minuutin erolla Venäjä. Tshekki oli kolmas.
Suutari oli tyytyväinen suoritukseensa, joka avasi hopeaan päättyneen viestin.
– Oli fyysisesti rankkaa, olin aika kovilla. Tein muutamia pikkuvirheitä, muttei mitään isompaa, Suutari sanoi.
Turunen sanoi myös olevansa ihan tyytyväinen omaan osuuteensa.
– Jaksoin ihan kivasti ja oli hyvä fiilis suorittaa.
Ankkuri Koskela teki muutaman pienen virheen matkalla ja kaatui loppulenkillä kahdesti hankeen.
– Oli todella rankkaa, viikon rasitukset painoivat aika lailla kropassa. Täysillä lähdin jahtaamaan kultaa, koska ero Venäjään oli vain pari minuuttia.
Koskelalle hopea maistui upean kisaviikon päätökseksi. Hän sai henkilökohtaisilta matkoilta kolme pronssia.
– Olen erittäin tyytyväinen! Oli kiva saada muutakin kuin pronssia. Hyvä, että jää vielä jotain tavoiteltavaa seuraaviinkin kisoihin, Koskela iloitsi.
Lähde: Suunnistusliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Valtteri Bottaksen kisakypärä myynnissä – hinta kipuaa jo tuhansiin
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Beau, 22, teki historiaa – voitti ensimmäisenä naisena ”miesten sarjassa”
- Real Madridin supertähti kävi leikkauksessa Suomessa
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Nyt pamahti – yleisurheilun 30-kertainen arvokisamitalisti palaa radoille
- ME-juoksijan aamupala hämmästyttää – näillä eväillä syntyi alle kahden tunnin maraton
- Beau, 22, teki historiaa – voitti ensimmäisenä naisena ”miesten sarjassa”