Valtter Virtasen kauden paras suoritus ei riittänyt jatkoon – ”Taso on todella kova”
Kuva: Getty Images
Suomen Valtter Virtasen esiintymiset taitoluistelun MM-kisoissa Helsingsissä päättyi miesten lyhytohjelmaan.
Virtasen kauden paras suoritus ei riittänyt vapaaohjelmaan. Hän luisteli tyylikkään lyhytohjelman, josta hän sai kauden parhaat pisteensä 59,45, mutta pienet ongelmat alastuloissa rokottivat pisteitä. Nelinkertainen ja hallitseva Suomen mestari sijoittui kilpailussa sijalle 33.
Virtanen kertoi olevansa tyytyväinen luisteluunsa ja kiitteli kannustavaa yleisöä.
– Minulla jäi hyvä fiilis, sillä sain kauden parhaat pisteeni. Kilpailun taso on todella kova, joten päästäkseen vapaaohjelmaan pitää saada joko onnistunut neloishyppy tai kolmoisakseli. Tänään neloistulppi ei kilpailuohjelmassa valitettavasti onnistunut, Virtanen toteaa.
Lääkärinä työskentelevä Virtanen kertoo suuntaavansa katseensa seuraavaksi kohti ensi talven Pyeongchangin olympialaisten valintoja.
Miesten kilpailussa oli yhteensä 36 luistelijaa, joista 24 selvitti tiensä vapaaohjelmaan. Kisaa johtaa Espanjan Javier Fernandez ennätyspisteillään 109,05.
Miesten kilpailu jatkuu lauantaina aamupäivällä käytävällä vapaaohjelmalla.
Lähde: Taitoluisteluliitto
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset