Arttu Vattulaiselle upea ennätysparannus 10 000 metrillä
Joensuun Katajan Arttu Vattulainen lohkaisi tukevan siivun 10 000 metrin ennätyksestään Espanjan Huelvassa. Vattulainen juoksi ajan 29.14,62. Se riitti kilpailussa yhdeksänteen sijan ja on kauden kotimainen kärkitulos.
Vattulaisen, 25, aiempi ennätys oli 29.33,70. Huelvassa hän viiletti 22 juoksijan kilpailussa koko lailla tasaista tahtia. Puolimatkan hän sivutti ajassa 14.35.
– Aika paljon oli porukka, eikä ollut jänistä. Siinä kävi aina joku kärjessä ja juoksu oli vähän tökkivää. Vauhti vaihteli ja piti hakea paikkaa. Ei siis ihan optimaali kilpailu, Vattulainen sanoi.
– Kahdeksas kilometri oli vähän hitaampi, mutta viimeinen kilometri tuli taas hyvin. Ennätystä läksin hakemaan ja kun se tuon verran kauden tässä vaiheessa parani, se on hyvin.
Vattulainen aikoo kesän kisoissa keskittyä pitkille ratamatkoille. Nyt kilpailusuunnitelmissa ovat ainakin Vierumäellä toukokuussa juostavat SM-maastot ja ehkä maantiekisoja.
– Seuraavan kerran kilpailen radalla toukokuussa. Se on joko 5000 tai 10 000 metriä. Lontoossa olisi kymppi ja Belgiassa 5000 metriä. Saa nähdä. Kesää ajatellen nyt on ihan hyvä tilanne. Pysyisi vaan terveenä.
Huelvassa 10 000 metrin voitti Sveitsin Julien Wanders ajalla 28.06,17.
(Lähde: Yleisurheilu.fi)
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna