Kuvat: Maria Sharapova päästettiin vihdoin irti – ”Hän on rangaistuksensa kärsinyt”
Maria Sharapova päästettiin vihdoin irti keskiviikkona, kun hänet kuvattiin harjoituskentällä Saksassa.
Ennen keskiviikkoa venäläistähdellä ei ollut lupaa astua jalallaankaan Stuttgartissa järjestettävälle WTA-turnauksen kilpailu- tai harjoitusalueelle. Tämä johtuu Sharapovan 15 kuukauden dopingpannasta, jonka hän on nyt kärsinyt.
Sharapova on saanut paljon kritiikkiä siitä, että hänet päästettiin villillä kortilla Stuttgartiin. Moni kilpakumppani ja myös Sharapovan keskiviikkoinen vastustaja (lue tästä) ovat olleet sitä mieltä, että venäläisen olisi täytynyt aloittaa pohjalta rankingpisteiden kerääminen tai karsinnoista. Villit kortit kun on yleensä osoitettu loukkaantumisista palaaville urheilijoille sekä nuorille kyvyille.
Sharapovan entinen kilpakumppani ja naistenniksen entinen ykköspelaaja Kim Clijsters on eri mieltä: Sharapova ansaitsee jo synninpäästön. Sharapovan merkitystä turnausten vetonaulana ei voi myöskään väheksyä.
– Hän on rangaistuksensa kärsinyt. Olin pettynyt ja yllättynyt, kun dopinguutiset tulivat ilmi. Ei häntä tarvitse enempää rangaista, Clijsters sanoi AP:lle.
Sharapovan treenikuvat löydät ylhäältä kuvagalleriasta.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Sami Jauhojärvi antoi palaa – mieheltä suora viesti tällaisten lasten vanhemmille
- Hyytävä näytelmä: Aleksandr Bolshunovkin riisui naamionsa
- Dopinguutinen oli liikaa – Conor McGregor kilahti täysin
- Suomalaiset naisuimarit syleilivät uimahallissa – viesti oli selvä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Robin Räikkönen säväytti – F1-vaikuttaja täräytti näkemänsä jälkeen hurjan arvion
- Ampumahiihtotähti lähti lätkimään Suomen maajoukkueesta – avasi nyt suunsa
- Ampumahiihtotähti lähti lätkimään Suomen maajoukkueesta – avasi nyt suunsa
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- EM-kultamitalisti vaihtoi lajia – täräytti heti kautta aikojen kakkosajan Suomessa