Salibandymaajoukkue nuiji Sveitsin selvästi – ”Alku oli meille vaikea”
Kotikaukalossaan torjunut TPS-maalivahti Pyry Luukkonen nousi sankariksi, kun Suomen salibandymaajoukkue nappasi perjantaina Turun EFT-turnauksen toisen voittonsa kaatamalla Sveitsin 6-0.
Nollapeli on salibandyn kärkinelikon keskinäisissä mittelöissä harvinaista herkkua.
Punamuurahaisparven lailla iholle tullut Sveitsi sai Suomen aluksi vaikeuksiin ja hallitsi avauserää, mutta Nico Scalvinonin ensimmäisellä minuutilla kilauttama laukaus yläputkeen jäi maalipaikoista lähimmäksi. Pyry Luukkonen piti Suomen mukana pelissä torjumalla kaikki vastustajan tilanteet läpiajoa myöten. Koviten Luukkonen huudatti Kupittaan 1115-päistä yleisöä nappaamalla kobramaisella iskulla sveitsiläishyökkääjän matalan unelmalaukauksen yhden käden kopiksi.
Peter Kotilaisen vapaalyönnillään maalilta löytämä Sami Johansson napautti Suomen toisessa erässä johtoon, mutta vielä sen jälkeen isännät joutuivat selvittämään Jussi Pihan ja Eemeli Salinin perättäiset jäähyt, joiden aikana pallo kolisi Suomen maalin tuntumassa kuin flipperissä. Niiden jälkeen Jonne Junkkarinen iski irtopallon rystyltä kaukaa verkkoon, ja perään Miko Kailiala naulasi Eemeli Salinin poikkisyötöstä jo 3-0.
Samalla alkoi Sveitsin terä tylsyä, ja kolmannessa erässä palloa hallinnut Suomi komisteli lukemia vastustajan juostessa perässä. Eemeli Salin, Peter Kotilainen ja Jonne Junkkarinen iskivät päätösjakson näyttävät osumat.
– Alku oli meille vaikea eikä vähiten vastustajan hyvyyden takia, ensimmäisiä kertojaan Suomen valmennustiimissä urakoiva pelaajalegenda Mikael Järvi kertoi.
– Aloitettiin neljällä hyökkäysketjulla ja kahdella pakkiparilla, jolloin esimerkiksi sovittujen juttujen puuttuminen näkyi. Pelin vanhetessa mentiin kahteen selkeään kentälliseen ja alettiin vähitellen saada omia vahvuuksia esiin.
Suomen tavallisuudesta poikkeavien peluutusratkaisujen taustalla näkyy totuttelu heinäkuussa häämöttävään World Games -turnaukseen, johon joukkueet saavat nimetä vain 12 pelaajaa.
Salibandya, Turku
EuroFloorball Tour -turnaus
Sveitsi – Suomi 0-6 (0-0, 0-3, 0-3)
1. erä: Maaliton.
2. erä: 23.04 Sami Johansson (Peter Kotilainen) 0-1, 30.46 Jonne Junkkarinen 0-2, 32.43 Miko Kailiala (Eemeli Salin) 0-3.
3. erä: 40.29 Salin (Kailiala) 0-4, 51.16 Peter Kotilainen 0-5, 54.14 Junkkarinen (Johansson) 0-6.
Torjunnat:
Curdin Furrer Sveitsi 4+5+3=12,
Pyry Luukkonen Suomi 5+6+3=14.
Jäähyt: Sveitsi 2×2 min, Suomi 3×2 min.
Erotuomarit: Martins Larinovs ja Martins Gross, Latvia.
Yleisöä: 1 115.
Suomen parhaana palkittiin Pyry Luukkonen.
Lähde: Salibandyliitto
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- IS: Uusi Leijonaääni Antti Mäkinen ”ei tunne” Antero Mertarantaa – teki yhden asian selväksi
- Suomen MM-joukkueeseen viime hetken muutos – hyökkääjä tilalle
- Mitä ihmettä? Kaisa Mäkäräisen ei ollut itsekkään uskoa mitä tuli tehtyä
- Sami Jauhojärvi antoi palaa – mieheltä suora viesti tällaisten lasten vanhemmille
- Hyytävä näytelmä: Aleksandr Bolshunovkin riisui naamionsa
- Dopinguutinen oli liikaa – Conor McGregor kilahti täysin
- Suomalaiset naisuimarit syleilivät uimahallissa – viesti oli selvä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Ampumahiihtotähti lähti lätkimään Suomen maajoukkueesta – avasi nyt suunsa
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- EM-kultamitalisti vaihtoi lajia – täräytti heti kautta aikojen kakkosajan Suomessa