Salibandynaisilla murheellinen kauden päätös: ”Edessä on kova kesä”
Suomen naisten salibandymaajoukkue päätti EuroFloorball Tour -viikonloppunsa Tshekin Olomoucissa tappioon, kun Sveitsi oli aamuottelussa vahvempi maalein 8-4. Tshekin voittanut, mutta Ruotsille hävinnyt Suomi on näin kiinni neljän maan turnauksen kolmannessa sijassa.
Sveitsi karkasi avauserässä kahdesti johtoon, mutta ensin Alisa Pöllänen läpiajosta ja sitten Nina Rantala ylivoimalla keskeltä sektoria lähteneellä sivalluksella tasoittivat. Suomi livahti pelin puolivälissä johtoon, kun My Kippilän syöttö laidasta maalille kosketti Eliisa Alankoa kääntyen takakulmaan. Sitten otti kuitenkin tahtipuikon Sveitsi.
Päätöserässä Suomi putosi Sveitsin kyydistä, Suomi alkoi hakea kavennusta kuudella viittä vastaan, mutta laukaukset hyvistäkin paikoista viuhuivat hallin päätypressuihin. Lopulta riski kostautui ja Sveitsi nosteli Suomen tyhjään verkkoon vielä kaksi palloa.
– Kaveri oli pelannut illalla ja pelasi tänään aika pienellä rosterilla, joten oli tarkoitus pistää jalkaa kaasulle ja saada peli haltuun lisäämällä kierroksia, Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen kertoi.
– Ensimmäisessä erässä päästiin vähän jyvälle ja toinen eräkin alkoi hyvin, mutta sen lopussa tuli todella paljon ylipelaamista ja homma lähti lipeämään. Ottelun viimeinen kymmenminuuttinen oli meiltä taas hyvä, mutta se ei vielä näissä peleissä riitä. Kaveri oli tehnyt hyvää työtä, kun painoi melkein koko pelin kahdella ketjulla mutta Suomelta alkoi loppua bensa. Kotiläksyt kesäksi ovatkin selkeät eli monella pelaajalla on tosi tiukka kesä edessä. Fysiikkapuolta on saatava selvästi paremmalle tasolle ja kehitettävä myös lajitaitoa ja pallonkäsittelyä, valmentaja naulaili teesejään.
(Lähde: Salibandyliitto)
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys