Uinnin moninkertainen olympiavoittaja laittoi itsensä todelliseen testiin: ”Vatsa on kuin keilapallo”

Uinnin moninkertainen olympiavoittaja Dana Vollmer laittoi viikonloppuna itsensä todelliseen testiin.
Vollmer, 29, odottaa toista lastaan ja on 26. raskausviikolla. Laskettu aika on heinäkuussa.
Siitä huolimatta Vollmer kisasi perjantaina 50 metrin vapaauinnissa Arena Pro Swim Seriesissä Arizonassa. Vollmerin mukaan tarkoitus ei ollut esittää mitään, vaan pitää ainoastaan hauskaa. Vollmer oli toki ennen kisaa konsultoinut riskeistä lääkärien kanssa sekä aiemmin raskaana treenanneiden ystäviensä kanssa.
– Halusin pitää vain hauskaa. Juttelin asiasta mieheni ja lääkärieni kanssa. Viimeksi kun odotin Arlenia, en treenannut ollenkaan, sanoo Vollmer ESPN:lle.
Vollmer ei halunnut tietenkään riskeeraa mitään.
– Kyseessä on vielä syntymätön lapsi. Se on jotain, mitä et halua riskeerata. Teen vaan jotain, mitä ei yleensä näe. Lapsi tulee toki ensimmäisenä, muttei se sitä tarkoita, että sinun on vaan istuttava sohvalla koko päivä tekemättä mitään.
Vollmer oli alkuerissä sijalla 55. Ennen uintia olympiavoittaja kuvasi itseään hauskalla tavalla:
– Vatsa on kuin keilapallo.
Kisan jälkeen Vollmer kertoi ilouutisen: poika on tulossa:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää