KOMMENTTI: Onnistuuko hullu ennätyskoe – ja muuttuuko maratonjuoksu lopullisesti?

Niken masinoima Breaking2-projekti saa päätepisteensä lauantaina aamuvarhaisella, kun kolme tarkkaan valittua juoksijaa kirmaa Monzan F1-radalla 42 195 metriä tavoitteenaan alittaa maratonilla kaksi tuntia. Haamuraja on kova, sillä nykyinen ME on kolmisen minuuttia heikompi. Miksi se voisi onnistua? Siksi, että kaikki on optimoitu viimeisen päälle: varusteet, jänikset, reitti, juotto, ilmanpaine, tuuliolot, lämpötila, kaikki mahdollinen. Eliud Kipchoge, Lelisa Desisa ja Zersenay Tadese lähtevät huomisaamuna Italian aikaa klo 5.45 jauhamaan usean eri jäniksen avulla 2,4 kilometrin reitille kahden tunnin alitus mielessään.

[nosto tasoitus=”oikea”]Karvalakkimallina toimikoon se, että Cooperin-testissä tuolla vauhdilla menisi noin 4240 metriä. Ja tässä on nyt kyse tarkalleen kymmenestä Cooperin testistä putkeen ilman taukoja.[/nosto]

Moni on väheksynyt projektia ja pitää sitä ainoastaan Niken markkinointitempauksena. Sitä se onkin, mutta samalla se on hyvin mielenkiintoinen. Kun kaikki optimoidaan, mitä tapahtuu? Toki voi käydä niin, että juoksijoilla ei ole paras päivänsä, iskee vatsatauti tai tulee kakkahätä kesken kisan; niitä asioita ei voi etukäteen optimoida. Mitä kahden tunnin alitus käytännössä tarkoittaisi? Dennis Kimetton ME 2.02.57 tarkoittaa 2.55 aikaa jokaisella kilometrillä, kahden tunnin alitus vaatii kilometriä kohden 2.50. Se on muuten pirunmoista vauhtia. Jokaiseen 200-metriseen saa kulua aikaa 34 sekuntia. Käykääpä kokeilemassa paikallisella urheilukentällä, meneekö edes se 200 metriä tuolla tahdilla. Veikkaan että ei mene. 2.50 kilometriä kohden tarkoittaa sitä, että nuo herrat aikovat juosta 10 000 metriä rapiat neljä kertaa putkeen noin 28.20 aikaan. Suomessa kympin on juossut sitä kovempaa viimeksi maratonin Euroopan mestari Janne Holmén vuonna 2003. Viime kaudella kahdeksan eurooppalaisjuoksijaa pystyi juoksemaan paremmin kuin 28.20. Tavoite on siis hirmuinen. Karvalakkimallina toimikoon se, että Cooperin-testissä tuolla vauhdilla menisi noin 4240 metriä. Ja tässä on nyt kyse tarkalleen kymmenestä Cooperin testistä putkeen ilman taukoja.

[nosto tasoitus=”oikea”]Samalla kuitenkin kävisi niin, että jotakin oleellista putoaisi pois maratonin syvimmästä olemuksesta. Lajiin kuuluvat erilaiset reitit ja muuttuvat olosuhteet. Kaikkea ei voi, eikä pidä optimoida. [/nosto]

Koska juotto tapahtuu lennosta moottoripyörien selästä, ja jänikset eivät juokse alusta loppuun näiden kolmen huippuravurin kanssa, ei tulos ole ennätyskelpoinen. Vain nuo kaksi seikkaa ovat vastoin yleisurheilun sääntöjä. Silti herää kiinnostava kysymys. Jos tämä projekti onnistuu, muuttaako se maratonjuoksun luonnetta pysyvästi? Mennäänkö siihen, että kisajärjestävät alkavat junailla samanlaisia reittejä? Jos ei enää juostaisikaan läpi kaupunkien, vaan erilaisilla tasaisilla ovaaliradoilla – jopa urheilukentällä. En pidä ajatusta todellakaan mahdottomana. Ihminen haluaa aina enemmän – tässä tapauksessa sekä juoksijat että kisajärjestäjät; mitä parempia tuloksia, sitä houkuttelevampi kilpailu. Ja toki samalla enemmän rahaa järjestäjien kassaan. Okei, mitään massamaratoneja tällaisilla reiteillä ei voi järjestää, mutta huippujuoksijoiden kilpailuja tai arvokisojen maratoneja ihan hyvin voisi. Samalla kuitenkin kävisi niin, että jotakin oleellista putoaisi pois maratonin syvimmästä olemuksesta. Lajiin kuuluvat erilaiset reitit ja muuttuvat olosuhteet. Kaikkea ei voi, eikä pidä optimoida. Mutta ihminen on perusluonteeltaan ahne. Jos tämä projekti menee maliin, syntyy takuuvarmasti jonkinlainen buumi järjestää vastaavia kilpailuja jatkossakin – ja voi olla, että kansainväliselle yleisurheiluliitolle IAAF:lle tulee samalla paine muuttaa sääntöjään niin, että juotot voisivat tapahtua lennosta ja jänistys miten tahansa sallittaisiin. Mielenkiintoista nähdä, kuinka herrojen Kipchoge, Tadesse ja Desisa lauantaina käy. Lauri Hollo