Lentopallomiehille murskaava avausvoitto MM-karsinnassa
Kuva: Getty Images
Suomen miesten lentopallomaajoukkueen MM-karsintaturnaus Tšekin Karlovy Varyssa alkoi keskiviikkona odotetulla tavalla. Kypros kaatui suoraan kolmessa erässä 3-0 (25-14, 25-13, 25-21). Maajoukkue oli saanut tuekseen jälleen hienon määrän faneja, joten tunnelma oli kuin kotikentällä pelatessa.
Kaksi ensimmäistä erää Suomi hoiteli tyylikkäästi, ilman vaikeuksia. Kolmannessa Kypros roikkui puolestaan mukana aivan loppupisteille asti.
Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo avasi pelin ns. terävä pää edellä, mutta antoi tärkeää peliaikaa myös muille pelin edetessä.
Vaikka Kypros aloitti syöttöpelinsä terävästi jäi se juuri siinä eniten jalkoihin. Vastaanottopelissä Suomella jäi eniten petrattavaa tuleviin otteluihin.
Alkutahdit pelille löi hakkuri Olli-Pekka Ojansivu, joka paukautti turnauksen avauspisteen Kyproksen kenttään. Kypros onnistui syöttöpelissään avauserän alussa mukavasti, mutta muilla osa-alueilla se jäi heti Suomen kelkasta.
Avauserän lopullisen niitin iski syöttöpaikalta Ojansivu, joka takoi toisen teknisen aikalisän ympärillä peräti neljä perättäistä ässää (17-7). Suomi nappasi lopulta avauserään kuusi torjuntapistettä ja vei sen 25-14.
Toisessa erässä ero repesi heti 7-1:een Sauli Sinkkosen syöttövuorolla, jossa Ojansivu kunnostautui nyt kahdella torjunnalla. Ojansivun päivän urakka tuli päätökseen 12-6 -numeroissa, kun Antti Ropponen päästettiin irti. Lopulta erä hoitui 25-14.
Kolmanteen erään Sammelvuo vaihtoi peliin Markus Kaurton Sinkkosen tilalle ja Jan Heleniuksen Antti Siltalan paikalle. Erä oli nihkeää pelaamista ja Kypros sinnitteli mukana pitkään. 16-16-numeroissa Sammelvuo otti Suomelle iltapäivän ainoan aikalisän. 18-18-numeroista Suomi kairasi kolme makeaa pistettä Sinkkosen tultua syöttövaihdosta kentälle ja samalla Kyproksen vastarinta murtui. Erä lopulta Suomelle 25-21.
– Hyvä avaus. Olen tyytyväinen, että jouduimme vielä kolmannessa erässä tiukoille ja jouduimme pelaamaan. Alkuun saimme hyökättyä hyvin huonostakin vastaanotosta, mutta vastaanottoa pitää tuleviin peleihin parantaa. Kolmannessa erässä Kypros hyökkäsi hyvin, sanoi päävalmentaja Sammelvuo.
– Huomiseen otteluun teemana on tämän päivän jälkeen huolellisuus. Toki se on teema koko ajan.
Suomi kohtaa turnauksen toisessa ottelussa torstaina kello 16 Suomen aikaa Pohjois-Irlannin. Suomi ja Pohjois-Irlanti eivät ole koskaan kohdanneet. Pohjois-Irlanti oli pikkumaan EM-kisojen lopputurnauksen viimeinen eli neljäs jäätyään erävoitoitta. Kyprokselle P-Irlanti hävisi turnauksessa 0-3.
(Lähde: Lentopalloliitto)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään