Suomi aloitti salibandyn U19-poikien MM-turnauksen Ruotsin Växjössä odotetusti voitolla, kun luokkaa heikompi Tanska kaatui murskalukemin 15-1.

Suomi ehti kuitenkin olla ottelussa hetken tappiolla. Torstaina vastus kovenee, kun Suomi saa klo 20.15 Suomen aikaa alkavassa ottelussa vastaansa isäntä Ruotsin.

MM-avauksen ensiminuutit olivat Suomelta epävarmat, ja Tanska pääsi karkaamaan hyviin maalipaikkoihin, joista kolmas onnistui Frederik Tonderup Nielsenin laukoessa pallon ohi Olli Kuisman. Maali oli Tanskan kaikkien aikojen ensimmäinen nuorissa Suomea vastaan, kun maiden edellinen ja tähän saakka ainoa kohtaaminen neljä vuotta sitten oli päättynyt Suomelle 14-0.

Suomi käänsi pelin kuitenkin nopeasti itselleen, kun Eero Jalo napautti ylivoimalla takatolpalta tasoituksen Justus Kainulaisen syötöstä ja Eetu Ijäs päätti syöttömyllyn johtomaaliin. Ensimmäisellä tauolla Suomi johti jo 6-1, ja sumppupuolustuksessa kyykkineiden tanskalaisten väsyessä kasvoi myös maaliero.

Justus Kainulainen kokosi MM-avauksessa tehot 3+2, Aaro Helin 3+1, Joona Rantala 1+3 , Toni Rintala 3+0 ja Eetu Ijäs 1+2. Suomen maalissa Olli Kuisma joutui puuttumaan peliin kuusi kertaa, kun toisessa päässä urakoineet kollegat torjuivat yhteensä 32 palloa.

– Ottelu oli sellainen kun vähän saattoikin odottaa pelaajien ensimmäisissä arvokisoissa, Suomen päävalmentaja Heikki Luukkonen arvioi.

– Alussa näkyi pieni jännitys, muutta saatiin nopeasti onnistumisia ja hanoja auki ja yhteinen kokemus. Toki ottelun voittaminen oli myös tavoite. Turnaus on nyt avattu, ja tässä oli paljon hyviä asioita, jotka voidaan ottaa mukaan. Mutta paljon on myös vielä tehtävää ja pieniä yksityiskohtia, jotka hiomme vielä paremmiksi, päävalmentaja painotti ennen huomista Ruotsin kohtaamista.

– Peluutuksessa haluttiin mennä tänään leveältä, että saatiin kaikki äijät sisään turnaukseen. Pari erää kierrätettiin tasaisesti kahdeksaatoista kenttäpelaajaa, mutta loppua kohden otettiin ja muutama pelaaja sivuun akkuja latailemaan.

Salibandya, Växjö, Ruotsi
U19-poikien MM-turnaus
Tanska – Suomi 1-15 (1-6, 0-5, 0-4)

1. erä: 3.02 Frederik Tonderup Nielsen (Rasmus Ravn) 1-0, 5.46 Eero Jalo (Justus Kainulainen) 1-1 yv, 9.05 Eetu Ijäs (Joona Rantala) 1-2 sr, 13.13 Toni Rintala (Perttu Järvinen) 1-3, 13.42 Rantala (Aaro Helin) 1-4, 14.28 Rintala (Heikki Iiskola) 1-5, 19.49 Joonatan Kovanen (Ijäs) 1-6.
2. erä: 27.42 Christian Remes (Mikko Laakso) 1-7, 31.42 Iiskola (Ijäs) 1-8, 32.05 Helin (Rantala) 1-9, 36.48 Kainulainen (Antti Suomela) 1-10, 37.33 Helin (Rantala) 1-11.
3. erä: 44.24 Rintala (Kainulainen) 1-12, 54.30 Helin (Eetu Sorvali) 1-13 yv, 55.49 Kainulainen (Jalo) 1-14, 19.13 Kainulainen 1-15.
Torjunnat:
Emil Brixager Tanska (10+19+(0)=20 (vaihto 32.05) Lasse Majland Tanska (0)+6+6=12,
Olli Kuisma Suomi 2+3+1=6.
Jäähyt: Tanska 2×2 min, Suomi 2 min.
Erotuomarit: Libor Gavlas ja Lukas Mikula, Tshekki.
Yleisöä: 153.
Suomen parhaana palkittiin Aaro Helin.

Lähde: Salibandyliitto