Nyt on yritystä – suomalainen Timi Hellman tekemässä huikean tempun SUP-laudalla
Kuva: Getty Images
Suomalainen Timi Hellman, 26, meloo SUP-laudalla Suomen rannikon päästä päähän, yhteensä noin 1300 km.
Kyseinen reitti melotaan ensimmäistä kertaa SUP-laudalla. Matka alkaa kesäkuun viidentenä päivänä Virojoelta ja päättyy Tornioon. Hellman arvioi sen kestoksi 5-6 viikkoa.
– Idea alkoi kypsyä jo muutama vuosi sitten. Alunperin suunnittelin lähteväni reissuun purjelaudalla, mutta päädyin kuitenkin SUP-lautaan sen käytännöllisyyden takia. Haluan nähdä Suomen rannikon kunnolla ja tehdä jotain, mitä kukaan ei ole vielä täällä tehnyt, Hellman kertoo tiedotteessaan.
Hellman tekee matkan yksin, mukanaan ainoastaan varusteet, joita pystyy kuljettamaan laudan päällä. Yöpyminen tapahtuu sopivan paikan tullen kuivalla maalla, miehen mukana kulkevassa teltassa.
– Odotan eniten, miten SUP-lauta sopii välineenä näin pitkään matkaan ja retkeilytarkoitukseen. Vaikka se ei sopisikaan, aion toteuttaa koko matkan siitä huolimatta, Hellman nauraa.
Matkalla hän haluaa myös tuoda esille Suomen kaunista rannikkoa ja lisätä tietoutta Itämeren tilasta. Itämeren uhkia ovat muun muassa rehevöityminen ja merenkulku.
– On hyvä muistaa, että näistä asioista meidän jokaisen täytyy pitää huolta. Suuri osa Itämeren saasteis-ta on yksityishenkilöiden aiheuttamia, hän sanoo.
Hellman päivittää reissutilannettaan Facebookissa (linkki).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!