Ihmenainen teki sen jälleen – juoksi MM-karsinnoissa raskaana – ”Hämmästyttävää”

Alysia Montano osallistui Yhdysvaltain yleisurheilun mestaruuskisoihin raskaana.
Montano kipitti torstai-iltana 800 metriä Sacramentossa reilussa 40 asteen lämpötilassa. Nainen juoksi maansa mestaruuskisoissa, jotka ovat samalla myös karsinnat Lontoon MM-kisoihin.
31-vuotias Montano juoksi matkan aikaan 2.21,40. Hän jäi alkuerien voittajasta rapiat 19 sekuntia, mutta nainen oli kisan jälkeen yhtä hymyä.
– Hämmästyttävää, Montano iloitsi AP:n mukaan.
Montano on viidennellä kuulla raskaana. Kesällä 2014 hän juoksi 800 metrin kisan oltuaan kahdeksannella kuulla raskaana. Nyt Montano juoksi 11 sekuntia kovempaa kuin kolme kesää takaperin.
– Kaikkien mielestä minun piti juosta nyt kovempaa, sillä raskaus ei ole niin pitkällä. Mutta olen silti edelleen raskaana, Montano muistutti.
Ihmenaiseksikin kutsuttu Montano juoksi Lontoon olympialaisissa 800 metrillä viidenneksi, mutta venäläisten dopingkäryjen myötä jenkkijuoksija saattaa nousta vielä pronssille. Montanon ennätys 800 metrillä on 1.57,34.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää