Lentismiehille jälleen tappio Maailmanliigassa: ”Tämä jos mikä kasvattaa”
Suomen lentopallomiesten hyvä alku ei kantanut voittoon saakka Maailmanliigan toisena pelipäivänä Etelä-Korean Soulissa. MM-kotikarsinnoissa karvaan pettymyksen kokenut Tshekki oli lauantain pelissä Suomea vahvempi erin 3-1 (16-25, 25-23, 25-22, 25-16).
– Maailmanliiga on hieno turnaus. Se opettaa joukkueelle, miten käsitellään esimerkiksi väsymystä ja aikaeroa tai pelataan erityyppisiä vastustajia vastaan. Tämä, jos mikä, kasvattaa joukkuetta, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo pohti tappion jälkeen.
Suomi tuli peliin hyvällä sykkeellä sinivalkoisen torjuntamyllyn näyttäessä vastustajalle kaapin paikan. Antti Ropposen syöttövuorolla Suomi repäisi nopeasti 7-1 -johdon, jota Tshekki sai kurottua erän puolivälissä hieman kiinni. Erävoiton uhkaajiksi heistä ei kuitenkaan ollut.
– Aloitimme pelin hyvin. Laitoimme vastustajan syötöllä ahtaalle. Lisäksi torjuimme ja puolustimme mainiosti, Sammelvuo kehui.
Tshekki hallitsi hienokseltaan toista erää tiivistyneen torjunta-puolustuspelinsä ansiosta. Teknisillä aikalisillä käytiin vastustajan johtaessa 8-6 ja 16-11. Suomen kova taistelu toi vielä pelin tasoihin, mutta fyysinen Tshekki väänsi väkisin erän itselleen.
– Ottelun edetessä Tshekki sai onnistumista lisää itseluottamusta ja paransi huomattavasti peliään. Ratkaisuksi nousi oma sideout-pelaaminen. Emme saaneet tapettua palloa riittävän hyvin edes hyvästä vastaanotosta. Nämä ovat kuitenkin asioita, joista on otettava opiksi, päävalmentaja näki.
Suomen tehomies (17/+13) lauantaina oli Elviss Krastins, jonka nelospaikan hyökkäykset olivat komeaa katseltavaa. Onnistunut päiväpuhde ei kuitenkaan lämmittänyt yleispelaajan mieltä.
– Totta kai tappio harmittaa koko joukkuetta. Alussa kaikki toimi hienosti, mutta toisesta erästä alkaen vastustaja teki torjunnassa oikeita ratkaisuja ja näin pääsi niskan päälle, Krastins totesi.
Ottelun kolmas erä näytti karkaavan jo Suomelle, kunnes Tshekin torjunta alkoi saada jälleen otetta Suomen laitahyökkäykseen. Tshekin ote piti meikäläisiä paremmin myös päätöserässä. Näin se pääsi kuittaamaan myös viikontakaisia MM-karsintojen kalavelkojaan Suomelle. Tshekki torjui laajalla rintamalla tilastoihin peräti 19 suoraa pistettä.
– Vastustaja oppi lukemaan peliäni koko ajan paremmin ja paremmin. Kun tämäntasoiselle joukkueelle antaa mahdollisuuden, he varmasti myös käyttävät sen, passari Eemi Tervaportti tunnusti.
Perjantain iltaottelussa Etelä-Korea kaatoi Tshekin 3-2. Lauantain päiväpelissä Slovenia oli erin 3-1 isäntiä vahvempi. Sunnuntaina pelattavassa Maailmanliigan avausviikonlopun päätösotteluissa Suomi kohtaa Etelä-Korean ja Slovenia Tshekin.
– Mikä onkaan parempi tapa päättää turnaus, kun pelata fanaattisen yleisön edessä isäntäjoukkuetta vastaan. Se antaa varmasti myös meille lisää energiaa ja adrenaliinia, Sammelvuo päätti.
(Lähde: Lentopalloliitto)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet