Nyrkkeilyn EM-kilpailut käynnissä Ukrainassa – vain yksi suomalainen toiselle kierrokselle
Ukrainassa iskettävien nyrkkeilyn EM-kilpailuiden ensimmäisen kierroksen ottelut ovat käyty Suomen joukkueelta. Jännittävien vaiheiden jälkeen lopulta vain yksi suomalaisnyrkkeilijä selvitti tiensä toiselle kierrokselle ja 16 parhaan joukkoon.
Viimeisenä suomalaisista kisaurakkansa avannut Arslan Khataev jäi ainoaksi suomalaiseksi, jonka ottelut vielä EM-kilpailuissa jatkuvat. Avausottelussaan sarjassa alle 60 kg Khataev kohtasi tutun puolalaisen, Adrian Kowalin. Reilua kuukautta aiemmin he kohtasivat Feliks Stamm turnauksessa Puolassa, jossa Khataev kärsi kirvelevän hajaäänitappion pistein 3-2.
Ensimmäistä vuotta yleisessä sarjassa iskevä Khataev lähtikin otteluun revanssi mielessään. Ottelussa hän joutui kuitenkin hankaluuksiin puolalaisen rikkovan tyylin, sekä epäonnistuneen tankkauksen vuoksi. Tyylilleen uskollisena Khataev taisteli väkisin voiton tiukassa ottelussa, joka päättyi tällä kertaa hänen 3-2 hajaäänivoittoon.
Khataevin seuraava ottelu käydään tiistaina 20.6. ja hän kohtaa siinä Englannin Callum Frenchin. Maanantaina on hyvin aikaa valmistautua otteluun ulottuvaa ja vasenkätistä brittiä vastaan.
Lauantain alle 69 kg sarjassa Muhammad Abdilrasoon kilpaili pääsystä toiselle kierrokselle Bosnia Herzegovinan Adem Fetahovicia vastaan. Ottelu kulki ensimmäisen erän hyvin tasaisissa merkeissä, kun taas toisessa erässä hallinta siirtyi Abdilrasoonille. Viimeisen erän alkua hallitsi edelleen Abdilrasoon, mutta Fetahovic päätti erän ja ottelun vahvasti. Tasaisen ja jännittävän ottelun voitto karkasi lopulta äärimmäisen niukasti hajaäänin 3-2 Fetahovicille.
Sarjassa alle 64 kg Rasmus Bergman kohtasi avausottelussaan Unkarin Richard Kovacsin. Bergman aloitti ottelun hyvin, mutta lopulta erä erältä hallinta siirtyi unkarilaiselle. Ottelu päättyi lopulta yksimielisellä tuomaripäätöksellä Kovacsin voittoon.
Lähde: Nyrkkeilyliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään