Robert Ven kymmenes maailmancupin kisassa Puolassa – ”Tästä on hyvä jatkaa”
Kuva: Getty Images
Suomalaissoutajista Robert Ven jatkoi sunnuntaina 18. kesäkuuta maailmancupin kilpailuja Puolan Poznanissa. Hän oli B-finaalissa neljäs.
Miesten yksikössä Ven oli lopulta lopputuloksissa kymmenes. Venin paras sijoitus maailmancupissa on neljäs sija Italiassa 2016.
– Ihan ok soutu, vähän tasapaksua puurtamista. Paras terä ja kovuus jäivät vielä puuttumaan. Olen toisaalta tyytyväinen, koska viikko sitten mietittiin flunssan takia, että lähdenkö kisoihin ollenkaan. Näistä tuli lopulta tasapainoiset kisat. Pienet muutokset tekniikkaan EM-kisojen jälkeen tuntuvat vievän oikeaan suuntaan. Vähän on vielä parannettavaa, jotta voin taistella kovemmista sijoista, Ven analysoi.
– B-finaali oli hyvä, tasainen kisa Robertilta. Kokonaisuudessaan Robertin suoritukset ovat menneet eteenpäin EM-kisoista. Huolimatta viime viikon flunssasta hän pystyi vetämään täällä hyvän kisaviikonlopun. Tästä on hyvä jatkaa kolmen viikon päästä Luzernin maailmancupiin, soudun valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen iloitsi.
Lähde: Melonta- ja soutuliitto
LUE MYÖS:
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Uskomaton suomalaishetki MM-kisoissa – pitkän odotuksen jälkeen kultaa!
- Fifan huipulla muhii jättikohu – Gianni Infantinon rahavirroista vakavia väitteitä
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita
- Nuorten maailmanmestari – seuraava suomalainen olympiavoittaja?
- Olympiavoittaja paljastaa ampumahiihdon mustan hevosen – valtataistelu kiristyy
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Alisa Vainion valmentaja paljasti erikoisen harjoitusmallin – näin huiput näyttävät esimerkkiä
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- SK: Toni Nieminen tekee paluun hyppyrimäkeen – valmentajalta hurja ennustus
- Olympiavoittaja paljastaa ampumahiihdon mustan hevosen – valtataistelu kiristyy
- Nooralotta Nezirin elämä koki suuren muutoksen – näpäytti samalla epäilijöitään
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää