Suomalaispari pelasi beach volley -turnauksessa pipot päässä – ”Olosuhteet varsin arktiset”
Riikka Lehtonen ja Taru Lahti-Liukkonen sijoittuivat yhdeksänneksi Moskovassa pelattavassa FIVB:n World Tourin kolmen tähden turnauksessa.
Suomalaiskaksikko eteni alkulohkon ratkaisupelin voitolla 24 joukkueen pääsarjaan, jossa saldoksi muodostui yksi voitto ja yksi tappio.
Perjantaina Lehtonen ja Lahti-Liukkonen urakoivat peräti kolme ottelua, joista kaksi venyä kolmanteen erään. Moskovan turnauksen olosuhteet olivat varsin arktiset, sillä päätöspäivänä lämmintä oli muutama plusaste.
– Tiukka päivä lähes pakkassäässä, kokonaisuudessaan pelasimme hyvää beach volleyta. Harppaus on menty taas eteenpäin viime kaudesta. Päätöspeli oli vastustajalle päivän ensimmäinen, meille jo kolmas. Silti jaksettiin hyvin ja mieli pysyi kirkkaana – kiitos pipojen ja pantojen, kaksikko tuumaili.
Yhdeksännestä sijastaan Lehtonen ja Lahti-Liukkonen kuittasivat 180 FIVB:n rankingpistettä sekä 2000 dollarin palkintorahat. Ida Sinisalon ja Niina Ahtiaisen sijoitus karsintatappion myötä Moskovassa oli 41:s.
Seuraavaksi suomalaisia nähdään kansainvälisillä hiekkakentillä reilun viikon kuluttua Haagissa, Hollannissa pelattavassa vastaavassa turnauksessa. Tuolloin suomalaisduon muodostavat Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen.
Saaman aikaan Sveitsin Badenissa järjestettävissä alle 22-vuotiaiden EM-kisoissa Suomen edustavat Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen sekä Santeri Siren ja Miro Määttänen.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Silja Kosonen | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Otto Invenius paljasti ikävän uutisen – ”Jouduin leikkauspöydälle”
- Krista Tervo | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Alisa Vainio | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Wilma Heltelä | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Kalevan kisat 2026: Aikataulu, ohjelma, tv, liput
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa