Suomi kamppailee noususta yleisurheilun EM-joukkuekilpailussa – ”Vaatii pientä venymistä”

Suomen taistelee juhannuksena noususta yleisurheilun Superliigaan Vaasan EM-joukkuekilpailussa.
Kaarlen kentällä urheilee viikonvaihteessa kaksitoista joukkuetta ja noin 540 urheilijaa. Suomen lisäksi mukana ovat Norja, Ruotsi, Tanska, Belgia, Bulgaria, Irlanti, Portugali, Romania, Sveitsi, Turkki ja Viro. Kolme parasta joukkuetta nousee vuodelle 2019 superliigaan.
Tilastosuosikit ovat Portugali ja Ruotsi. Kaksikon kovimmat haastajat ovat Turkki, Sveitsi ja Suomi.
Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen arvioi, että Suomella on hyvät mahdollisuudet taistella noususta.
– Pientä venymistä se tilastoihin nähden vaatii, Kemppainen sanoo.
Suomen joukkueesta on vajaa puoli tusinaa urheilijaa, joille Kaarlen kenttä on kotistadion. Yksi heistä on Karin Storbacka, jolle EM-joukkuekilpailussa on ripaus jäähyväisten makua.
Storbacka on aikeissa päättää aktiiviuransa kuluvan kauden jälkeen, joskin ovi on auki matalatasoisemmalle uran jatkolle.
– Tein kaksi vuotta sitten päätöksen, että ura loppuu tähän kauteen, mutta en halua sanoa ihan varmasti, että kilpaileminen loppuisi kokonaan, Storbacka sanoo.
Kun Vaasassa oli EM-joukkuekilpailun edeltäjä, Euroopan cup vuonna 2007, Storbacka oli mukana 4 x 400 metrin viestissä. Nyt matka on 3000 metriä, ja kun mukana on Ruotsin Meraf Bahtan tapaisia alle 9 minuutin juoksijoita, vauhtia riittää varmasti sen verran, että Storbacka voi yrittää kohentaa tuoretta ennätystään 9.13,40.
– Se on varmasti mahdollista, mutta en mieti niinkään aikaa, vaan sijoitusta ja joukkueen pisteitä, Storbacka muistuttaa.
Lähde: SUL
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan