Tero Pitkämäen keskeyttäminen oli suunniteltu juttu – ”Ensimmäisen kerran tänä keväänä ei ollut kipuja”
Kuva: Getty Images
Tero Pitkämäki keskeytti suunnitellusti Timanttiliigan Rooman kilpailun torstaina neljän heiton jälkeen.
Pitkämäki oli viides tuloksella 83,84.
– Minulla oli etukäteen ajatuksena, etten heitä kaikkia heittoja, että pääsisin ilman kolotuksia Turun Paavo Nurmi Gamesiin. Kovatasoinen kisa. Aika tuulettomissa oloissa heitettiin, Pitkämäki vahvistaa.
– Ensimmäisellä tuli paras heitto. Sen jälkeen en saanut tekniikkaa ihan kohdalleen. Heitto jäi pikkaisen taakse, enkä päässyt lopussa kunnolla eteenpäin. Se ei ole mikään dramaattinen ongelma. Sen saa korjattua.
Aiemmin tällä kaudella kiusannut pakaravaiva ei Roomassa kiusannut.
– Ensimmäisen kerran tänä keväänä ei ollut kipuja.
Saksalaiset dominoivat jälleen Roomassa; voittoon heitti maailman kaikkien aikojen kakkostuloksen 93,90 Dohassa heittänyt Thomas Röhler, tällä kertaa keppi lensi jälleen huikeasti 90,06. Johannes Vetter oli toinen tuloksella 88,15.
– Röhler aloitti rauhassa ja nosti vauhtia kilpailun aikana. En ole koskaan nähnyt, että kukaan tulisi heittoon niin kovalla vauhdilla ja pystyisi pitämään heiton kasassa, kuin mitä Röhler teki viimeisessä heitossaan, Pitkämäki sanoi.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan