IAAF haluaisi naisyleisurheilijoille testosteronirajat: ”Tulen taistelemaan saadakseni oikeutta”
Kuva: Getty Images
Intialainen naispikajuoksija Dutee Chand (kuvassa oikealla) aikoo taistella vahvasti oikeuksiensa puolesta, jos kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF aikoo pakottaa naisurheilijoita alentamaan kemikaalisesti korkeita luontaisia testosteroniarvojaan.
Vuonna 2014 Dutee suljettiin kilpailuista, koska hänet todettiin hyperandrogeeniseksi eli naiseksi, jonka elimistö tuottaa poikkeuksellisen korkeita testosteroniarvoja. Hän teki valituksen urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin, joka kumosi kilpailukiellon.
Nyt IAAF ja WADA ovat tutkineet kaksien MM-kilpailujen naisurheilijoiden testosteroniarvoja ja verrannut niitä tuloksiin. Tutkimuksen mukaan testosteroniarvot määrittävät vahvasti suorituskykyä, jopa 2-5 %.
IAAF pyrkii keräämään lisää todistusaineistoa, että se saisi CAS:n purkamaan päätöksensä. Tämä voisi johtaa siihen, että hyperandrogeeniset naisurheilijat joutuisivat ottamaan hormonihoitoja ja alentamaan testosteronitasojaan.
– Tiedän, että oma tapaukseni alkaa nyt taas alusta, mutta en pelkää mitään. Olen varma, että selviän tästä, sanoo Chand uutistoimisto AFP:lle.
– Tulen taistelemaan, että saan oikeutta. Toivottavasti päätös on minulle positiivinen, se auttaisi myös muita kaltaisiani urheilijoita.
2011 IAAF määräsi Caster Semenyan tapauksen tuoksinassa, että hyperandrogeenisten naisten on alennettava keinotekoisesti testosteroniarvojaan alle 10 nanomilliin litraa kohden. Tämän päätöksen CAS kumosi.
– On paljon muitakin kaltaisiani urheilijoita, jotka kärsisivät tuosta säännöstä, vaikka eivät ole itse tehneet mitään väärää. Uskon että koko maailma tukee meitä, Dutee Chand sanoo.
LUE MYÖS:
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta