Jamaikalla toinenkin uusi supertähti pika-aidoissa: ”Hän pystyy vielä paljon parempaan”
Kuva: Getty Images
24-vuotias jamaikalainen Ronald Levy on hiippaillut kuin salaa maailman pika-aitureiden kärkikastiin. Pariisin Timanttiliigassa hän otti jopa voiton huippuajalla 13,05.
Kilpailusta odotettiin Jamaikan ykkösmiehen Omar McLeodin ja Venäjän Sergei Shubenkovin näytöstä, mutta he kompuroivat rajusti. Niinpä Levy käytti tilaisuutensa ja juoksi upeaan voittoon. Ennen tätä kautta hänen ennätyksensä oli 13.50. Tällä kaudella hän on aitonut jo neljästi alle 13.20.
– En ollut Ronaldin suorituksiin tyytyväinen Jamaikan mestaruuskilpailuissa (kakkossija ajalla 13.13). Hän kuitenkin ymmärsi heti virheensä ja otti niistä opiksi. Pariisin olot eivät olleet optimit, mutta hän pystyi nyt huippusuoritukseen, sanoi valmentaja Stephen Francis The Gleanerille.
Valmennustiimissä on mukana myös vuoden 2009 naisten pika-aitojen maailmanmestari Brigitte Foster-Hylton (kuvassa).
– Brigitte on tehnyt hienoa työtä Ronaldin tekniikan kanssa. Vammoja on ollut aika lailla, mutta toukokuusta asti Roland on ollut terveenä ja se näkyy tuloksissa. Pariisissa jet lag vaivasi vielä, uskon hänen pystyvän paljon parempaankin. Tämä oli hienoa uskonvahvistusta sille, että MM-Lontoossa mitali on täysin mahdollinen, Francis sanoi.
Francis valmensi myös Foster-Hyltonin mestaruuteen 2009.
– Brigitte pitää Ronaldin valmentamisesta, sillä tämä on valmis tekemään paljon töitä, lisäksi hän kuuntelee ja ottaa opikseen. Yhteistyömme valmennuskaksikkona toimii erittäin hyvin, koska Brigitte haluaa hioa yksityiskohtia. Juuri siksi ajat ovat parantuneet hurjasti ja uskon vahvasti, että ne paranevat vielä jatkossakin, Francis valotti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Olympiamitalisti menehtyi traagisesti kilpailun jälkeen – pyöräilymaailma surussa
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- Johannes Vetter avautui kivuliaasta tilanteestaan – EM-unelma mureni
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta
- 16-vuotias Alisa Launonen loisti jälleen – historiallinen saavutus jäi hiuksenhienosti kesken
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- EM-kultaa Suomeen – suomalainen teki hurjan tempun