Kaustisen moukarikarnevaaleilla nähtiin huipputuloksia

David Söderberg voitti Kaustisen moukarikarnevaalien pääkilpailun kauden kotimaisella kärkituloksella 75 metriä. Hän heitti kilpailussa myös kolme reilun 74 metrin kaarta. Sarjan toiseksi pisin heitto kantoi 74,96.
– Ensimmäinen heitto lähti ringin kautta (72,44). Sitten tuli noita 74-metrisiä. Viimeiseen heittoon otin vähän vauhtia pois. Se oli päivän teknisesti heikoin heitto, mutta sain siinä lopussa hyvin nostettua moukaria, Söderberg toteaa Urheiluliiton tiedotteessa.
IF Vomin kokeneen heittäjän mukaan kropassa on eväitä tuntuvasti parempiin tuloksiin.
– Siitä kertoo sekin, että minulla pisin heitto tulee harvoin viimeisellä kierroksella. Yleensä se syntyy kolmelle ensimmäisellä heitolla. Nyt olin alussa vähän hätäinen.
Someron Esan Henri Liipola oli toinen heitettyään 72,46. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jesse Lehto oli kolmas 70,85 kantaneella heitolla.
Naisten moukarinheiton voitosta käytiin tasokas mittelö. Soinin Sisun Merja Korpela vei voiton kauden kotimaisella kärkituloksella 68,55. Karhulan Katajaisten Krista Tervo oli toinen ennätyksellään 68,27.
– Krista aloitti niin hyvin, ettei auttanut ”vanhan” kuin yrittää, Korpela kertaa.
Tervo heitti ensimmäisellään 67,34, johon Korpela vastasi lopulta kisaan voittoon riittäneellä heitolla.
– Ihan ok-heittoja minulta. Koko ajan mennään eteenpäin. Paljon siellä on klikkejä, jotka pitää saada kuntoon. Jalat pitää saada toimimaan ja ylä- ja alavartalon yhteispeli kuntoon.
19-vuotias Tervo on kesän mittaan parantanut ennätystään neljässä viidestä heittämästään kilpailusta. Edellinen, juhannuksen alla Saarijärvellä syntynyt ennätys koheni nyt 1,71 metriä.
– Kilpailussa oli yhtä kova taso kuin Kalevan kisoissa, mutta ei silti jännittänyt yhtään. Oli sellainen olo, että haluan voittaa. Otin sen ensimmäisen heiton rauhassa, mutta sain loppuun hyvin tehoja. Viimeisellä kierroksella oli jo ihan voimaton olo, mutta kuitenkin sellainen, etten halua hävitä. Jotenkin sain voimaa heittää niin pitkälle, Tervo kertaa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Neljä naismallia piiritti maailman vahvimman miehen – roisi yksityiskohta riehaannutti fanit
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Jasmi Joensuulla rankka päivä – ”Jotta todellisuus ei unohdu”
- Maria Huntington näki videon itsestään – karu totuus valkeni saman tien
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen
- Ella Junnila avautui – SE-nainen päätyi rajuun ratkaisuun
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Maria Huntingtonille ikävä yllätys – ”voimakkaat oireet” alkoivat yhtäkkiä