Arttu Kangas työnsi kuulassa kauden kärkituloksen
Kuva: Getty Images
Kuulantyöntäjä Arttu Kankaan kunto nousee kohisten, kun Ruotsi-maaottelu lähestyy. Kankaanpään Seudun Leiskun Kangas voitti Karhulassa Kotkan Tähtikisojen miesten kuulantyönnön kauden kotimaisella kärkituloksella 19,95.
Viisinkertainen Kalevan kisojen mestari Kangas pidensi kaksi kuukautta sitten Raaseporissa työntämäänsä kärkitulosta 26 sentillä.
Karhulassa hän paransi tulostaan jokaisella mitatulla työnnöllään. Sarja oli 18,93, 19,46, 19,73, 19,84, hylätty, 19,95. Kangas oli ainoa osanottaja ja joutui työntämään tiheään tahtiin parin minuutin välein.
-Tosi hyvä kisa, kun työnsin kolmesti edellistä kärkitulosta pidemmälle. Koetin kovasti mainostaa kisaa muillekin, mutta kukaan ei tullut. Tiheä suoritusrytmi ei haitannut, sillä olen työntänyt harjoituksissakin taajaan tahtiin, Kangas kertoi.
Kaksi viikkoa sitten Orimattilan Tähtikisojen jälkeen Kangas suunnitteli nostavansa kuntoaan räjähtävillä voimaharjoituksilla.
-Juuri niin olen tehnyt eli lyhyitä teräviä sarjoja raskailla raudoilla, Kangas sanoi.
Kangas aikoo kilpailla tiistaina Ruotsi-maaottelun katsastuksessa Vilppulassa ja lauantaina kuulan kutsukilpailussa Loimaalla. Hänen ennätyksensä on 20,30.
(Lähde: SUL)
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?