Järjestäjille sattui nolo moka yleisurheilun MM-kisoissa – ”Skandaali”
Kuva: Getty Images
Naisten seiväshypyn karsinta Lontoon MM-kisoissa on aiheuttanut paljon polemiikkia jälkikäteen. Ruotsalaislehti Expressen luonnehti tapahtumia skandaaliksi.
Tänä kesän Ruotsin ennätyksen hypännyt Michaela Meijerin urakka päättyi yllättäen karsintaan. Heinäkuun alussa 471 ylittänyt Meijer jäi karsinnassa vaatimattomaan tulokseen 435.
Karsinnan jälkeen Ruotsi teki protestin. Ruotsin seipään maajoukkuevalmentaja Gustaf Hultgrenin mukaan alastulopatja oli liian lähellä seiväskuoppaa.
– Jos patja on liian lähellä, niin vaarana on, että seiväs osuu patjaan ja vauhti hidastuu. Tämä on todella herkkää, Hultgren kertoi Expressenille.
Hultgren on varma, että Meijer ja koko seipään karsintaryhmä A kärsi ongelmasta eli seipäät osuivat patjan reunaan ja urheilijoiden vauhti hidastui.
Hultgren tutki TV4:n kuvanauhoja saaden varmistuksen epäilykselleen; patja oli liian lähellä seiväskuoppaa.
– Lähetimme protestin ja kuvamateriaalia tueksemme. Asia meni IAAF:n korkeimmille päättäjille.
Hultgrenin näkemys on, että kilpailijoille olisi voinut tarjota mahdollisuuden uusiin hyppyihin. Tällöin finaalia olisi pitänyt siirtää eikä IAAF tähän suostunut, joten protesti meni hukkaan.
Sunnuntaina kilpaillun finaalin Kreikan Ekaterini Stefanidi lukemalla 491. Jenkki Sandi Morris oli toinen tuloksella 475 ja Venezuelan Robeilys Peinado kolmas tuloksella 465.
– 465 riitti mitaliin… olen vakuuttunut, että Michaela olisi ottanut mitalin. Olen täysin varma, että hän olisi hypännyt 480. Siksi se kirvelee erityisen paljon, Hultgren manasi.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan