Päävalmentaja Tuomas Sammelvuon ikuinen dilemma: Riittääkö aika koskaan?

KUORTANE. Suomen miesten lentopallomaajoukkue pelaa tänään ja huomenna viimeiset harjoitusottelunsa ennen ensi torstaina Puolan Gdanskissa alkavia EM-kilpailuja. Tänään kello 18 ja huomenna kello 14 Sastamalassa verkon toiselle puolelle asettuu Slovakia.
Sunnuntaina joukkueella on ohjelmassa on vain punttiharjoitus ja tiedotustilaisuus, ja aikaisin maanantaina odottaa lento Puolaan. Kuten tapana on sanoa, vähiin käy ennen kuin loppuu – valmistautumisaika siis.
Tilanne saa myös päävalmentaja Tuomas Sammelvuon henkäisemään syvään. Sammelvuon mukaan kaava ja tunne arvokisoihin valmistautumisessa on aina samankaltainen.
– Nyt meillä on viiden viikon valmistautumisjakso. Leirityksen alussa on aina tunne, että aikaa on vaikka miten paljon. Ja sitten, kun viimeinen viikko alkaa, tuntuu, että aikaa ei ole yhtään! Sammelvuo huokaisee Kuortaneen valmennuskeskuksen ravintolassa SuomiUrheilu.comin haastattelussa.
[nosto tasoitus=”vasen”]Tähtäin on siinä, että kisojen ensimmäisen pelipäivän koittaessa meillä on sellainen tunne, että olemme ansainneet levollisen olomme ja lujan itseluottamuksemme.[/nosto]
– Kysehän on siitä, että asioiden parantaminen ja kehittyminen ei saa loppua koskaan. Meilläkin on aina tarkka sapluuna ja aikataulu, mutta oikeastaan joka päivä suunnitelmaa pittää muokata ja päivittää, kun tilanteet elävät jatkuvasti. Mutta valmentamiseksi sitä kai kutsutaan, Sammelvuo naurahtaa.
Sammelvuo tunnetaan erittäin tarkkana ja pedanttina valmentajana, joka korostaa tekemisen laatua ja toimintaan sitoutumista korostamasta päästyään – joka asiassa.
– Ja tässä viimeisen viikon aikana laatu korostuu entisestään. Nämä viimeiset viikot ovat aina tosi mielenkiintoisia.
– Tähtäin on siinä, että kisojen ensimmäisen pelipäivän koittaessa meillä on sellainen tunne, että olemme ansainneet levollisen olomme ja lujan itseluottamuksemme. Sama pätee tietysti muihinkin pelipäiviin. Sitä oloa ja itseluottamusta tässä rakennetaan joka päivä, joka hetki, laadukkaalla tekemisellä, päävalmentaja avaa filosofiaansa.
Pelillisistä asioista kannattaa viikonlopun harjoitusotteluissa kiinnittää huomiota erityisesti Suomen syöttöön ja vastaanottoon. Nämä ovat ne pelin osa-alueet, joihin maajoukkue on päävalmentajan mukaan erityisesti keskittynyt.
– Syöttö-vastaanotto -akselilla olimme MM-karsintojen paras joukkue. Niitä on myös hiottu paljon. Syöttämisemme on nyt ihan erilaista kuin 2–3 vuotta sitten. Nyt syötämme paljon hyppyleijaa. Muutos on tapahtunut aika paljon ihan luonnostaan, kun pelaajia on vaihtunut. Nyt meillä on myös enemmän vastaanottavia pelaajia kuin muutama vuosi sitten.
– Nykyään syöttö on meille todella hyökkäysase. Jo sillä saa paljon aikaan, että teemme vähemmän syöttövirheitä. Ja nykyään syöttömme jälkeen pallo on usein irti vastutajan verkolta, mikä on tietysti tavoitekin, Sammelvuo kertoo.
Suomi-Slovakia tänään klo 18.00 ja huomenna klo 14.00 Sastamalan Vexve-areenalla.
Lue lisää lentopallomaajoukkueen kuulumisista ja valmistautumisesta EM-kilpailuihin SuomiUrheilu.comista huomenna. EM-kilpailut käydään Puolassa 24.8.-3.9. Suomen ottelut alkulohkossa: 24.8. Suomi–Viro, 26.8. Suomi–Puola, 28.8. Suomi–Serbia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista