Tuomas Sammelvuo: ”Mitä se edes tarkoittaa, että halutaan voittaa?”
Kuva: Juha Tamminen
KUORTANE. Vielä yksi yö.
Sitten Suomen miesten lentopallomaajoukkueen vireystilan ja itseluottamuksen tulisi olla ns. tapissa.
Siihen on tähdätty koko viisi viikkoa kestäneen leirityksen ajan. Oikeastaan jo paljon pidempään.
Päävalmentaja Tuomas Sammelvuon filosofiassa tähän on tähdätty jo vuosia – joka päivä, jokaisessa harjoituksessa, joka ikinen hetki.
– Uskon päivä päivältä enemmän siihen, että itseluottamus on ansaittava laadukkaalla arjella. Tärkeintä on, että on tehnyt joka päivä kaiken tavoitellen voittoa, Sammelvuo korostaa SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
Vaikka Sammelvuo puhuu paljon voittamisesta, tavoitteesta hän ei puhu. Siis siinä mielessä, miten tavoite yleensä Suomessa käsitetään.
[nosto tasoitus=”vasen”]Miten teemme vieressämme olevasta kaverista paremman? Juuri se on joukkueurheilun tärkein tavoite.[/nosto]
– MM-karsinnoissakaan emme puhuneet voittamisesta, vaan kasvusta. Ja siitä, että kaikki jää kentälle joka päivä. On ihan mahdotonta sanoa joku sijoitustavoite, vaikkapa että tavoitteemme on viiden joukossa. Pelit ratkeavat todella pieniin asioihin, joskus yhteen palloon. – Paljon tärkeämpää on, miten sinne tavoitteeseen yritetään päästä. On lukematon määrä asioita, jotka johtavat tulokseen. Ja niiden asioiden huolellinen tekeminen on kaikkein tärkeintä. Yksi näistä asioista on se, miten teemme vieressämme olevasta kaverista paremman. Itse asiassa juuri se on joukkueurheilun tärkein tavoite. Täsmälleen näin! päävalmentaja innostuu. Kuten edeltäkin voi päätellä, Sammelvuo on pohtinut ja pohtii paljon voittamisen filosofiaa. Päävalmentajan mielestä kenties tärkein kysymys kiteytyy mystiseen voittamisen haluun. – Aina puhutaan, että ”halusimme voittaa”. No molemmat joukkueet haluavat aina voittaa. Mutta mitä se tarkoittaa, että halutaan voittaa? – Mielestäni halu valmistautua viimeisen päälle on tärkeämpi tekijä kuin tämä mystinen ”voittamisen halu”. Se ryhmä ei nimittäin ole urheilussakaan kovin suuri, joka on valmis laittamaan ihan kaiken tiskiin voiton eteen joka päivä, päävalmentaja lataa. Kaikkeen edellä läpikäytyyn liittyy, tietysti, se, miten joukkue harjoittelee. Sammelvuo korostaa, että tässäkin avainsana on nimenomaan ”miten”.[nosto tasoitus=”vasen”]Halu valmistautua viimeisen päälle on tärkeämpi tekijä kuin mystinen ”voittamisen halu”.[/nosto]
– Usein kuulee puhuttavan, että joku harjoittelee paljon. Mutta on ihan eri asia harjoitella vain paljon, kuin harjoitella paljon laadukkaasti ja onnistuneesti. Siinä on hirveän iso ero. Se on nimittäin todella vaikeaa, että fokus pysyy harjoittelussa koko ajan, Sammelvuo tähdentää.
– Tavoitteena on, että sinä päivänä, kun astumme areenalle, meistä tuntuu, että olemme laadukkaalla arjen työllä ansainneet hyvän olomme ja kovan itseluottamuksemme. Sitä rakennetaan jatkuvasti, Sammelvuo tähdentää.
Lentopallomiehillä tuo päivä on huomenna. Ja sitten taas lauantaina, ja maanantaina.
Mitä enemmän noita päiviä on ensi viikolla, sitä paremmin maajoukkueella on Puolan EM-kisoissa kulkenut.
Ja sitä paremmin tavoitteessa on onnistuttu.
Huomenna se alkaa! Lue lisää lentopallomaajoukkueen kuulumisista ja valmistautumisesta EM-kilpailuihin SuomiUrheilu.comista vielä huomenna. EM-kilpailut käydään Puolassa 24.8.-3.9. Suomen ottelut alkulohkossa: 24.8. Suomi–Viro, 26.8. Suomi–Puola, 28.8. Suomi–Serbia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Motonet GP Lahti 10.6.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- 7 syytä sille, että urheilustriimisi pätkii
- Ranskan MM-valmistautuminen sai ikävän käänteen: tähtipelaajat kapinoivat
- MM-turnauksen ympärillä kuohuu – tuomarilta evättiin pääsy Yhdysvaltoihin
- NBA-finaaleissa nähtiin poikkeuksellinen hetki – Trumpin läsnäolo aiheutti jättioperaation
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Alisa Vainio ei jäänyt juhlimaan huippujuoksuaan – seuraavana päivänä uusi yllätys
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Suomalaisaiturin pitkä tuska ohi – ennätys murskaksi ja kesän kovin aika
- Järkyttävä suru-uutinen – hiihtäjäsiskokset menehtyivät auto-onnettomuudessa
- Krista Pärmäkoski karkasi kauas kaikesta- hiihtotähden kesä näyttää nyt tältä
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Ranskan MM-valmistautuminen sai ikävän käänteen: tähtipelaajat kapinoivat
- Kova isku perinteikkäälle hiihtoseuralle – tähtihiihtäjä vaihtoi leiriä