MM-kultaa voittanut aitajuoksija tuli kaapista – vanhemmilta mahtava reaktio
Kuva: Getty Images
Kaksinkertainen MM-kultamitalisti Colin Jackson kertoi ruotsalaisessa TV-ohjelmassa olevansa homoseksuaali. Jackson ei ollut puhunut asiasta julkisesti ennen haastattelua, sillä pelkäsi median sensaationhakuista reaktiota.
Jacksonin seksuaalisesta suuntautumisesta oli liikkunut brittimediassa huhuja ja juoksija oli päättänyt kertoa vanhemmilleen totuuden.
– Odotin heitä keittiössä. He näkivät minusta, että olin melko järkyttynyt. He eivät kuitenkaan olleet asiasta moksiskaan. Äitini kysyi minulta, pitävätkö lehtien huhut paikkansa ja, kun vastasin myöntävästi, hän sanoi ihmetellen: ”Miksi ihmiset ovat sitten niin häpeällisiä?”, Jackson kertasi tapahtunutta SVT:lle.
– Silloin tajusin, että minulla on parhaat vanhemmat.
LUE MYÖS:
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma