Entiseltä tennistähdeltä karmeita paljastuksia – valmentajaisä haukkui ja kuritti vyöllä vuosikausia
Kuva: Getty Images
Entisen tennistähden Jelena Dokicin julkaisema kirja paljastaa karmivia asioita hänen valmentajaisästään.
Dokic julkaisi äskettäin omaelämäkerrallisen kirjan Unbreakable. Teoksessa nainen kuvailee karulla tavalla hänen ja valmentajana toimineen isänsä Damir Dokicin suhdetta.
Ex-pelaaja kertoi isänsä teoista jo 2009, mutta nyt Dokic on kuvaillut tapahtumia tarkemmin. Naisen mukaan hänen isänsä rankaisi häntä usein henkisesti ja fyysisesti.
Dokic kertoo kirjassaan, että pahoinpitelyt alkoivat hänen ollessa vasta kuusivuotias. Tyttären tappiot tai huonosti sujuneet harjoitukset saivat isän raivon valtaan.
– Fyysinen kipu ei ollut pahinta, vaan henkinen kipu. Se satutti eniten. Isä sanoi, että olen häpeäksi enkä saa tulla kotiin, Dokic muisteli.
Dokicin mukaan isä pahoinpiteli häntä muun muassa lyömällä nahkaisella vyöllä selkään, repimällä hiuksista ja potkimalla tätä. Fyysisen kurituksen lisäksi isä haukkui tytärtään huoraksi ja lutkaksi.
Vuonna 2000 Damir Dokic hakkasi lapsensa niin pahasti, että tämä menetti tajuntansa.
– Se oli todella ikävä muisto, joka säilyy ikuisesti, Jelena Dokic totesi.
Jelena Dokicin ja hänen isänsä valmennuksellinen yhteistyö päättyi vuonna 2003 pelaajan ollessa parikymppinen. Sittemmin hän ylsi kerran kahdeksan parhaan joukkoon Grand Slam -turnauksessa.
34-vuotias Dokic pelasi viimeisen turnauksensa vuonna 2013. Viime aikoina hän on puhunut halustaan palata takaisin kilpakentille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet