Kansainvälinen hiihtoliitto teki vaikean päätöksen – venäläisille erävoitto

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS teki vaikean päätöksen torstaina.
Venäläiset Kansainvälisen Olympiakomitea KOK:n jo tuomitsemat maastohiihtäjät saivat pienimuotoisen erävoiton, sillä FIS laskee venäläiset maailmancupiin – ainakin toistaiseksi. Yhtä hyvin FIS olisi voinut hyllyttää venäläishiihtäjät keskeneräisten tutkimusten ajaksi.
FIS kertoo tiedotteessaan, että FISin dopingpaneelin on odotettava vielä KOK:n kurinpitokomissiolta yksityiskohtaisia todistuksia, joiden pohjalta KOK hyllytti joukon venäläisiä. FIS ei ole omissa tutkimuksissaan löytänyt perusteita venäläisten hyllyttämiseen.
Kansainvälinen Olympiakomitea antoi Aleksandr Legkoville, Jevgeni Beloville, Maksim Vylegzhaninille, Aleksei Petuhoville, Jevgenia Shapovalovalle ja Julia Ivanovalle elinikäiset olympiapannat dopingrikkomuksen takia (UUTINEN). Lisäksi venäläiskuusikon tulokset mitätöitiin Sotshin olympiakisoista, mikä tarkoitti usean mitalin menettämistä.
Venäläisten KOK-panna ei kuitenkaan ulotu kuin KOK:n alaisiin kisoihin.
KOK:n tuomitsemista venäläisistä Rukalla hiihtävät ainoastaan Belov ja Vylegzhanin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa