Olympiakomitean pomo jyrähti Venäjälle: ”Meitä ei auta kovistella!”
Kuva: Getty Images
Kansainvälisen olympiakomitean IOC:n johtaja Thomas Bach on varoittanut Venäjää yrittämästä vaikuttaa komitean tekemään Venäjän doping-skandaalin tutkintaan ja lopulliseen päätöksen kilpailukiellon pituudesta. Komitean on määrä antaa päätöksensä Venäjän osallistumisesta ensi vuoden Etelä-Korean Peyongchangissa järjestettäviin talviolympialaisiin 5. joulukuuta.
Ilmassa on ollut huhuja, että Venäjä yrittäisi painostaa komitean johtokuntaa keventämään rangaistusta. Bach kuitenkin tyrmäsi vaikuttamismahdollisuudet tuoreessa puheessaan Euroopan olympiakomiteoiden järjestön EOC:n kokouksessa.
– Voin kertoa, että jos he luulevat voivansa vaikuttaa päätökseen, riippumatta siitä miltä suunnalta he yrittävät painostaa meitä, he ovat väärässä. Meitä ei auta kovistella. Johtokunnan jäsenet ovat kokeneita, En tiedä vielä, mikä päätöksemme tulee olemaan. Joka tapauksessa se tulee olemaan reilu, Bach jyrähti.
Mediassa on puhuttu paljon, että Venäjän sulkeminen olympialaisista olisi yhä todennäköisempää. Venäläiskilpailijat voisivat osallistua silloin kisoihin vain yksilöinä, eivätkä oman maan lippunsa edustajina.
Olympiakomitean tutkinnassa selvitetään, kuinka moni venäläisurheilija on syyllistynyt kiellettyjen aineiden käyttöön kilpailujen alla tai edellisissä Sochin talviolympialaisissa. Yhteensä 14 venäläistä on saanut jo kilpailukiellon Etelä-Korean kisoihin jäätyään kiinni vuoden 2014 olympialaisissa.
Etelä-Korean talviolympialaiset järjestetään 9.-25. helmikuuta 2018.
LUE MYÖS:
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen