Taitoluistelun olympiasuosikilla jalkavamma – luisteli vahvojen kipulääkkeiden voimalla kilpailuissa
Kuva: Getty Images
Jevgenia Medvedeva on vetänyt kaksi viimeistä Grand Prix -kisaa kipulääkkeiden voimalla.
Venäläinen taitoluistelija kertoo Reutersin mukaan, että jalkavamma saattaa pitää hänet kuitenkin sivussa ensi kuun Grand Prix -finaalista.
– Riski oli iso, ettei jalkani kestä, mutta tämä on olympiavuosi, perustelee Medvedeva päätöstään kisata Moskovassa ja Osakassa, vaikka vamma ilmoitti jo itsestään ennen Venäjän osakisaa.
– Lyhytohjelman jälkeen tuntui huonommalta. Luistelin vapaaohjelman vahvoilla kipulääkkeillä.
Grand Prix -finaali luistellaan Japanissa 7.-10. joulukuuta välisenä aikana. Venäläisnainen toivoo yhä pääsevänsä sinne.
Medvedeva voitti sekä Moskovan että Osakan kisat ja on kaksien viime EM- ja MM-kisojen ykkönen. Loukkaantumisen lisäksi venäläisen olympialaisia uhkaa KOK eli Kansainvälinen Olympiakomitea, joka päättää 5. joulukuuta Venäjän päästämisestä kisoihin (UUTINEN).
LUE MYÖS:
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana

- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma