UFC-kehästä tuttu Felice Herrig on saanut kosolti huomiota julkaisemillaan alastonkuvillaan.

33-vuotias Herrig ei ole maailman tunnetuimpia vapaaottelijoita, mutta asia saattaa muuttua. Viidestä ottelusta neljä voittoa UFC:ssä ottanut Herrig on kuitenkin suosittu ja seurattu henkilö sosiaalisessa mediassa.

Amerikkalaisnainen sai faneihinsa kosolti vipinää julkaisemalla itsestään alastonkuvia. Osa on myös ihmetellyt sitä, että miksi hän päätti tuoda alastokuvat julkisuuteen.

Yhdeksi syyksi on epäilty sitä, että Herrig on osoittanut useampaan kertaan tyytymättömyytensä UFC:n tapaan mainostaa otteluita. Nainen kokee, ettei hän ole ollut mainoksissa tarpeeksi esillä.

– Minusta tuntuu, etten ole tarpeeksi nuori ja kaunis, jotta UFC haluaisi promotoida avullani. Se on surullista, sillä olen tehnyt kovasti töitä päästäkseni tänne, Herrig sanoi kesäkuussa.

Tällaisella tempauksella Herrig taisi saada itselleen haluamaansa julkisuutta. Nainen nähdään seuraavan kerran kehässä 2. joulukuuta UFC 218 -tapahtumassa Detroitissa. Vastassa on tuolloin Cortney Casey.

Jos kuvat eivät näy oikein, niin ne löytyvät täältä.