Venäläisurheilijalta riistettiin olympiapronssi dopingin vuoksi – mitali menossa maannaiselle
Pekingin olympialaisista on jo yli yhdeksän vuotta, mutta eräs urheilija on vasta saamassa mitalinsa.
Tatjana Arhipova sijoittui 3000 metrin estejuoksun vuoden 2008 olympiafinaalissa neljänneksi.
Arhipovan edellä kolmanneksi ylsi Jekaterina Volkova, joka jäi viime vuonna kiinni dopingista Pekingin kisojen uusintatesteissä. Volkovan suoritus hylättiin, ja hän juotui palauttamaan mitalinsa.
Kansainvälinen olympiakomitea KOK on myöntänyt pronssimitalin Arhipovalle annettavaksi. Asian vahvisti R-Sportille Venäjän yleisurheiluliiton presidentti Dmitri Shljahtin. Arhipovan on määrä saada mitalinsa lähiaikoina.
34-vuotias Arhipova saavutti 3000 metrin esteissä MM-hopeaa Osakassa vuonna 2007. Lontoon olympialaisissa 2012 hän juoksi pronssille maratonilla.
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- NHL:n sisäpiiritoimittaja pohtii – olisiko tässä Patrik Laineen seuraava osoite?
- Vuokatin Suomen Cup: Iivo Niskanen avaa kautensa – myös Ylen asiantuntija lähtöviivalle
- Vuokatin Suomen Cupin sunnuntain tv-lähetykset, lähtölista ja tulokset
- Silja Kosonen hämmästyi saamastaan yllätysbonuksesta – ”Minulla on kyllä huippuja yhteistyökumppaneita”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen