Video: lukkopainin MM-kuningas kuristi UFC:n perustajan pojan – voitti samalla uhkarohkean vedon

Hallitseva lukkopainin maailmanmestari Gordon Ryan sykähdytti lajinsa maailmaa jälleen. Espoossa syksyllä ADCC -mestariksi kruunattu 22-vuotias otti vakuuttavan kuristusvoiton UFC:n perustajan pojasta Ralek Graciesta Metamoris -otteluillassa.
Ylivoimaisena ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Ryan asetti itselleen uhkarohkean vedon, jonka mukaan hänen on lopetettava vastustajansa vain 12 minuutissa käyttäen ainoastaan triangelikuristusta tai suoraa käsilukkoa. Jos hän häviäisi vetonsa, palkintorahat jäisivät saamatta voitosta huolimatta.
Häviöstä painimestarilla ei ollut kuitenkaan pelkoakaan, sillä Ryan hallitsi mittelöä suvereenisti ja kuristi lopulta UFC:n perustajan Rorion Gracien nuorimman pojan triangelikuristuksella alle 11 minuutissa.
Vain 22-vuotias amerikkalainen on voittanut lukkopainissa jo lähes kaiken mahdollisen. Seuraavana haasteenaan mustavöinen kamppailija siirtyy ottelemaan brasilialaisen jujutsun maailmaan, joka on teknisesti hyvin samankaltaista kuin lukkopaini. Showmiehenä tunnettu Ryan on myös vannonut jatkavansa ajan myötä vapaaottelun pariin ja nousevansa yhdeksi UFC:n suurimmista mestareista.
Metamoris on lukkopainin kiistellyin promootio. Ralek Gracien yksin pyörittämä organisaatio on joutunut rankan kriitikin kohteeksi huijattuaan ottelijoitaan huonoilla sopimusehdoilla ja jättämättä maksamatta sovittuja ottelupalkkioita. Suurin osa lajin kovimmista urheilijoista on boikotoinut promootiota jo pitkään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”