Hurja kuva: Väkivahva UFC:n naistähti puolusti mestaruuttaan verisessä taistelussa – nappasi hulppean tilipussin!
Kuva: Getty Images
Ilmiömäisen ylivoimainen vapaaottelutähti Cristiane ”Cyborg” Justino puolusti lauantaina jälleen UFC:n höyhensarjan mestaruuttaan. Brasilialaisottelija kairasi selvän pistevoiton entisestä kääpiösarjan mestarista Holly Holmista täyteen aikaan venähtäneessä UFC 219 -otteluillan pääottelussa.
Vakuuttavan voiton myötä Justino ansaitsi urotyöstään jopa puolen miljoonan dollarin palkkion. Hänen kilpasiskonsa tienasi MM-haastostaan 300 000 dollaria.
UFC:n Twitter-tilille ladattu hätkähdyttävä kuva kertoo kaiken rankan verisen ottelun kulusta. Vaikka kummatkin kamppailijat takoivat painavia pommeja perille, Justino hallitsi ottelua alusta loppuun.
Vuodesta 2016 UFC:n riveissä otellut Justino pelasi älykkäästi hyvästä etäisyyden hallinnastaan ja potkunyrkkeilytaidoistaan tunnetun Holmin aseet pois huippumittelön alusta asti. Brassitähti onnistui pakottamaan vastaiskijän roolista pitävän Holmin virheisiin tekemällä itse hyviä hämäyksiä ja iskemällä toisella kädellä amerikkalaishaastajaa useaan otteeseen suoraan naamaan.
Justino voitti höyhensarjan mestaruutensa heinäkuussa MM-ottelussa Tonya Evingeriä vastaan. Titteli oli vapaana, sillä se oli aiemmin riistetty MM-ottelusta Justinoa vastaan kieltäytyneeltä Germaine de Randamieltä.
32-vuotias brassiottelija on otellut ammattilaisena vuodesta 2005 alkaen. Entinen Strikeforcen ja Invictan höyhensarjojen mestari on voittanut vapaaottelu-urallaan 21 ottelua ja hävinnyt vain yhden.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja