Myrskyvaroitus! Nouseva haastaja pieksi nyrkkeilylegendan eläkkeelle – ”Otin kaiken hyödyn irti”
Kuva: Getty Images
Puertoricolaisen Miguel Cotton uran viimeisen matsin oli tarkoitus olla näyttävä jäähyväisnäytös. New Yorkissa lauantaina isketty mittelö päättyikin kuitenkin aivan toisin, sillä 29-vuotias haastaja Sadam Ali pieksi entisen kolminkertaisen mestarin täysin napaten voiton yksimielisellä tuomaripäätöksellä.
– Tein kovasti töitä. Otin kaiken hyödyn irti tästä matsista ja pidin huolen siitä, että se näkyi. Haluan kiittää Jumalaa. Kiitän suuresti myös Cotton tiimiä, sillä he olisivat voineet ottaa helpommankin ottelun Miguelin jäähyväismatsiksi, Ali hehkutti BoxingScenen haastattelussa ottelun jälkeen.
Entinen olympianyrkkeilijä Ali aloitti ottelun vahvasti halliten kamppailua neljänteen erään saakka. Taistelun keskivaiheilla soturin maineestaan tunnettu Cotto heräsi puolustamaan kunniaansa. Viimeiset neljä erää menivät kuitenkin jälleen selvästi jemeniläis-amerikkalaisen haaviin.
Vaikka Puerto Ricon nyrkkeilysankarin jäähyväiset eivät päättyneetkään toivottuun voittoon, sai 2000-luvun nyrkkeilyn legendojen kärkeen kuuluva Cotto Madison Square Gardenilta massiiviset suosionosoitukset.
– Olen tyytyväinen suoritukseeni. En halua heitellä ilmoille tekosyitä. Sadam voitti matsin. Olen onnellinen ja kaikki on hyvin. Haluan viettää nyt vain aikaa perheeni kanssa. Kiitoksia kaikille faneilleni. Sain upean mahdollisuuden tarjota paremman elämän perheelleni ansiostanne, Cotto kiitteli yleisöä BoxingScenelle.
Voitto Cottosta oikeutti WBO:n ylemmän välisarjan mestaruusvyöhön. Ottelu oli Alin kahdeksanvuotisen nyrkkeilyuran debyytti painoluokassa. Ali on voittanut urallaan 26 kertaa ja hävinnyt vain kerran.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan