Turkin häpeilemätön toiminta yleisurheilussa kuohuttaa tunteita – ”Sairas vitsi”
Kuva: Getty Images
Turkin häikäilemätön toiminta yleisurheilijoiden naaraamiseksi aiheuttaa närää Euroopassa.
Turkki nappasi kirkkaimmat mitalit maastojuoksun EM-kisoissa Slovakian Samorinissa. Naisten kisan ykkönen oli Yasemin Can ja miesten puolella voiton vei Kaan Kigen Özbilen.
Molemmat heistä ovat syntyjään kenialaisia, mutta ovat hiljattain siirtyneet kilpailemaan Turkin lipun alla.
Can sai Turkin kansalaisuuden maaliskuussa 2016 ja Özbilen lokakuussa 2015. Can tunnettiin aiemmin nimellä Vivian Jemutai ja Özbilen totteli aiemmin nimeä Mike Kipruto Kigen.
Irish Independentin mukaan tuoreista mestareista ainakin Can viettää suurimman osan vuodesta synnyinmaassaan Keniassa.
Turkki on haalinut viime vuosina riveihinsä useita ”ostourheilijoita” eli urheilijoita, jotka ovat aiemmin kisanneet toisen maan lipun alla. Turkin häikäilemätön toiminta on aiheuttanut kosolti närää muissa maissa.
– Maa mieluummin ostaa urheilijoita kuin kehittää niitä. Turkin häpeämätön toiminta lahjakkuuksien kaappaamiseksi on sairas vitsi eurooppalaisessa yleisurheilussa, Irish Independentin toimittaja Cathal Dennehy sivaltaa.
Can voitti kesällä 2016 Amsterdamissa 5000 ja 10 000 metrin Euroopan mestaruudet. Samoissa kisoissa EM-kultaa 400 metrin aidoissa vei Yasmani Copello Escobar (syntyjään kuubalainen) ja miesten 10 000 metrillä entiset kenialaiset Polat Kemboi Arikan ja Ali Kaya ottivat Turkille selvän kaksoisvoiton.
Euroopan ulkopuolella samanlaisessa urheilijoiden naaraamisessa ovat kunnostautuneet muun muassa Bahrain ja Qatar.
Aiemmin tänä vuonna Kansainvälisen yleisurheiluliitto jäädytti toistaiseksi urheilijoiden mahdollisuuden vaihtaa edustamaansa maata. IAAF pyrkii kehittämään säännöstön, joka kitkisi ilmiön lajin parista.
LUE MYÖS:
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana

- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana