UFC-ottelijalla surkea tuuri – kolme vastustajaa vetäytyi ottelusta putkeen!
Kuva: Getty Images
UFC-ottelija Jimmie Riveran vuoden huipennus meni totaalisesti pieleen. Amerikkalaisottelijan oli määrä kohdata kääpiösarjan entinen kuningas Dominick Cruz 30. joulukuuta odotetussa UFC 219 -otteluillassa.
Ennen joulua herkullinen otteluasetelma romahti kuitenkin täysin. Cruz joutui vetäytymään ottelusta loukkaantumisen takia, ja hänen tilalleen nostettiin MM-haastaja John Lineker. Jouluaattona kuitenkin myös Lineker vetäytyi mittelöstä äkillisen hammastulehduksen vuoksi.
Ottelu oli jo lähellä pelastua, kun entinen WSOF-promootion kääpiösarjan mestari Marlon Moraes ilmoitti olevansa valmis astumaan häkkiin Riveran kanssa.
Miehet sopivat ehdoista, joiden piti olla kummallekin selvät. Harjoituskaudella ylimääräistä painoa kerännyt brasilialaisottelija vaati jopa kymmenen paunan painoetua, ettei hänen tarvisi tiputtaa lyhyellä varoitusajalla liikaa kiloja. Rivera hyväksyi ehdot suoralta kädeltä.
Otteluviikolla Moraes perääntyi kuitenkin omilla ehdoilla sopimistaan ottelusta. Päätös ei ollut Riveran mieleen, joka oli käyttänyt harjoitusleiriinsä ja matkoihinsa ottelupaikalle Las Vegasiin jo paljon rahaa. Entinen Cage Fury Fighting Championship- ja Ring of Combat -promootioiden kääpiösarjan mestari kuittaili Moraesille ratkaisustaan rajusti Twitterissä.
– Tehdäänpä asiat selviksi. Olen Vegasissa valmiina ottelemaan. Missasin joulun ja jouduin jättämään kiitospäivän välistä. Missasin jopa häämatkani. Olin valmistautunut kuten ammattilainen. Cruz ulkona, Lineker ulkona ja Moraes täynnä paskaa, Rivera raivosi päivityksessään.
Sorry to my fans, friends and family. @MMARLONMORAES said no to the 10 pounds. Those were his terms, I agreed, and then he withdrew the offer.
LUE MYÖS:
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja