Video: Raskassarjan nyrkkeilytähdellä ytimekkään raju visio ensi vuodelle – solvasi jälleen Tyson Furyn painoa!

Tony Bellewin uudenvuoden lupaus on jo selvä – ensin hän omien sanojensa mukaan pieksee David Hayen toukokuussa ja ottaa sen jälkeen tähtäimeensä raskassarjan entisen kuninkaan Tyson Furyn. Brittiottelijaa pitkään härnännyt Fury sai myös kuulla Matchroom-promootion julkaisemalla YouTube-videolla jälleen Bellewin herjauksia elopainostaan.
– Haluan laittaa tämän sopan päätöksen. Aikomukseni on kohdata David Haye pelottomasti kehässä 5. toukokuuta. Pieksen ja tyrmään hänet. Sen jälkeen suuntaan keskittymiseni Tyson ”Stavros Flatley” Furyyn. Se on ensi vuoden suunnitelmani. Näin aion tehdä, Bellew uhkasi videolla.
Raskassarjan huippunimet Bellew ja Fury ovat ottaneet yhteen sosiaalisessa mediassa jo pitemmän aikaa. Seitsemän vuotta taukoa nyrkkeilystä pitänyt Fury on aikeissa palata kehään ja on ottanut silmätikukseen entisen WBC:n alemman raskassarjan mestarin.
Bellewia eläköityneen nyrkkisankarin toistuvat haasteet ovat ärsyttäneet pahemman kerran. Brittikamppailija on solvannut useaan otteeseen erityisesti Furyn sapattivuosien aikana kertynyttä ylipainoa. Viime aikoina hän kohahduttanut nyrkkeilykansaa haukkumalla Furya ”Stavros Flatleyksi”, joka on brittiläinen isomahainen komediaesiintyjä.
35-vuotias Bellew hallitsi pitkään alempaa raskassarjaa ennen, kuin päätti siirtyä astetta raskaampaan painoluokkaan kohdatakseen amerikkalaisen huippuiskijän David Hayen. Liverpoolin kasvatti kaivoi ottelusta vakuuttavan voiton teknisellä tyrmäyksellä 11. erässä.
Bellew on voittanut urallaan 29 kertaa ja hävinnyt vain kahdesti. Hän on aiemmin hallinnut WBC:n, WBO:n ja Kansainyhteisön alemman raskassarjan mestaruusvöitä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shokkiuutinen tuli – hiihdon maailmantähden elämä muuttui silmänräpäyksessä
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Ampumahiihtolegenda Mari Ederiltä yllättävä aluevaltaus
- Moukaritähti Suvi Niiranen meni naimisiin – kaksi päivää myöhemmin tärähti hirmukaari
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Toni Nieminen haluaa nyt rahaa – näistä sanoista paistaa jo epätoivo
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Ampumahiihtolegenda Mari Ederiltä yllättävä aluevaltaus
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”