Moninkertaiselta nyrkkeilyn maailmanmestarilta yllättävä ratkaisu – jää eläkkeelle vain 28-vuotiaana!
Kuva: Getty Images
Kolmessa eri painoluokassa maailmanmestaruuksia urallaan napannut japanilainen nyrkkeilytähti Kazuto Ioka kohahdutti kamppailu-urheilun maailmaa tällä viikolla ilmoitettuaan jättävänsä ammattilaisurheilun vain 28 vuoden iässä.
Viimeksi kahdeksan kuukautta sitten otellut huippuottelija kertoi World Boxing Newsille olevansa sen verran tyytyväinen nuoren uransa saavutuksiin, että nälkää ei riittänyt enää pidemmälle.
– Olen tyytyväinen itseeni, sillä onnistuin voittamaan mestaruudet kolmessa painoluokassa. Siksi aloitin nyrkkeilyn. Pääsin tänne asti teidän kaikkien tuenne vuoksi. Olen siitä erittäin kiitollinen, japanilaistähti kiitteli fanejaan.
Korsisarjassa, alemmassa kärpässarjassa ja kärpässarjassa MM-tittelit voittanut otteli viimeksi huhtikuussa 2017, jolloin hän päihitti thaimaalaishaastajan Noknoi CP Freshmartin yksimielisellä tuomaripäätöksellä.
Japanilaisiskijän kannattajat ovat väittäneet useasti Iokan tuoreen avioliiton poptähden Nana Tanimuran kansssa häirinneen nuoren maailmanmestarin uraa. Häiriötekijöihin on nostettu japanilaisessa mediassa myös nyrkkeilytähden isän Kazunori Iokan veronkiertosyytökset.
Ioka korosti tehneensä päätöksen uransa lopettamisesta huipulla aivan itse ilman mitään ulkopuolisia paineita.
– En ole kokenut mitään paineita tai ulkopuolisia vaikutteita ottelu-urallani. Vaimoni oli enemmänkin vain tukenani, japanilaisstara vakuutti.
Ioka jätti nyrkkeilykehät varsin vakuuttavan ansioluettelon kera. 22 voittoa ja vain yhden häviön urallaan iskenyt Osakan kaupungin kasvatti saavutti vuosien varrella WBC-liiton korsisarjan tittelin sekä WBA:n alemman kärpässarjan ja kärpässarjan mestaruudet.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yleisurheilun EM-kisat 2026: Tulokset ja mitalitaulukko
- Aleksi Valavuori julkaisi pysäyttävän kuitin – koko velka on maksettu valtiolle
- Silja Kosonen joutuu sivuun – EM-finaalin jälkeen tuli karu tieto
- Alisa Vainion isä paljasti ajatuksensa hurjasta juoksusta – ”Sanattomaksi vetää”
- Emma Tainio joutui kisaturistin rooliin – avautuu nyt kokemuksesta
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan