Olympiavoittaja kertoo tulleensa hyväksikäytetyksi – syyllisellä pitkä syntilista
Yhdysvaltalainen telinevoimistelutähti Simone Biles syyttää maajoukkueen entistä lääkäriä Larry Nassaria seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Biles kertoi asiasta maanantaina Twitterissä.
– Suurin osa teistä tuntee minut iloisena ja energisenä tyttönä. Mutta viime aikoina olen ollut rikki ja mitä enemmän olen yrittänyt vaientaa ääntä päässäni, sitä kovempaa se huutaa. En enää pelkää kertoa tarinaani, Biles kirjoittaa.
Telinevoimistelun nelinkertainen olympiavoittaja ja kymmenkertainen maailmanmestari kertoo kysyneensä itseltään pitkään, oliko tapahtunut hänen omaa syytään.
– Tiedän nyt vastauksen tuohon kysymykseen. Ei, ei se ollut minun vikani.
Kaikesta huolimatta Biles on suunnannut katseensa jo tulevaisuuteen ja Tokion vuoden 2020 olympialaisiin huolimatta siitä, että joutuukin harjoittelemaan samassa paikassa, jossa hyväksikäyttö tapahtui.
– Rakastan tätä lajia, enkä ole koskaan ollut luovuttaja, Biles toteaa.
Nassar tuomittiin viime joulukuussa 60 vuodeksi vankeuteen lapsipornon hallussapidosta. Uusiakin syytteitä lienee luvassa, sillä useat yhdysvaltalaiset maajoukkuevoimistelijat ovat syyttäneet entistä lääkäriään seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Suomen ampumahiihtäjämiehet hullutelevat somessa – katso video
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
