UFC-legenda katuu uhkarohkeaa tempaustaan – ”Ei olisi koskaan pitänyt tehdä sitä”
Kuva: Getty Images
UFC:n menestyneimpien ottelijalegendojen kuuluva B.J. Penn katuu tiputtamista tavallista painoluokkaansa alempaan höyhensarjaan. Kertaalleen jo uransa lopettanut amerikkalaistähti yritti uhkarohkeaa MM-haastoa tiukassa divisioonassa, mutta epäonnistui siinä täysin hävittyään muutaman viime vuoden aikana kolmesti putkeen.
Aiemmin UFC:n välisarjassa ja kevytsarjassa mestaruuksia voittanut Penn myönsi useiden kilojen painonvedon haitanneen suorituskykyä liikaa.
– Ei olisi ikinä pitänyt tehdä sitä. Enpä olisi otellut koskaan 145:ssä [höyhensarjassa]. Oli huono päätös tiputtaa painoa niin paljon tässä iässä. Ehkä se olisi onnistunut vielä silloin, kun olin parikymppinen. Nyt höyhensarja ei kuitenkaan tuntunut hyvältä, 39-vuotias ex-mestari harmitteli omien verkkosivujensa haastattelussa.
Vuodesta 2001 asti otellut taistelija paljasti myös pohtineensa vakavissaan lopettamista.
– Tällä hetkellä ei ole mitään suunnitelmia minun otteluideni suhteen. Minulla ei ole oikein nyt paloa ottelemiseen, havaijilaislähtöinen kamppailija huokaisi.
Viimeksi konkari-iskijä otteli kesäkuussa, jolloin hän hävisi toiselle konkariottelijalle Dennis Siverille. Palattuaan reilun kahden vuoden tauon jälkeen häkkiin vuonna 2014 Penn on hävinnyt kolme ottelua putkeen.
B.J. Penn on yksi UFC:n 2000-luvun suurimpia tähtiä. Jenkkiottelija herätti suuren yleisön mielenkiinnon promootion pienempiin painoluokkiin voittamalla ja puolustamalla mestaruuksia kevytsarjassa ja välisarjassa. Vapaaottelusaavutustensa lisäksi Penn oli myös ensimmäinen amerikkalainen, joka voitti maailmanmestaruuden brasilialaisessa jujutsussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden