Vapaaottelukonkari ei suostu lopettamaan uraansa – huvitti kommenteillaan ”itsensä nolaamisesta”
Kuva: Getty Images
Kamppailu-urheilussa on totuttu siihen, etteivät mittavan uran tehneet konkariottelijat malta lopettaa uraansa edes loukkaantumisista ja heikentyneistä tuloksista huolimatta. Tähän joukkoon kuuluu myös UFC:ssä ja Bellatorissa mainetta niittänyt jenkkiottelija Chael Sonnen. Huvittavasta ”trash talkistaan” tunnetulla vapaaottelun veteraanilla riittää kuitenkin itseironiaa tilanteensa suhteen.
– Mielestäni kenenkään ei pitäisi lopettaa huipulla. Olen siinä mielessä traditionalisti. En tiedä Georges St-Pierren ja Lennox Lewisin lisäksi ketään, joka olisi laittanut hanskat naulaaan oikeasti uransa huipulla. Me kaikki kamppailijat olemme samanlaisia. Uramme loppuvat samalla tavalla – naama kanveesissa ja itsensä nolanneina. En halua jättää pöydälle mitään, Sonnen lohkaisi Bellatorin lehdistötilaisuudessa.
Pitkään UFC:n riveissä otellut Sonnen vaihtoi pari vuotta sitten promootion kilpailijan Bellatorin riveihin. Jenkkitähden on määrä ottaa osaa Bellatorin raskassarjalaisten turnaukseen, jossa kahdeksan lajin konkaria iskee yhteen 20. tammikuuta.
Turnaukseen ottavat osaa useat vapaaottelun legendat, kuten Quinton ”Rampage” Jackson, Fedor Emelianenko, Matt Mitrione, Roy Nelson ja Frank Mir. Nimivahvan kilpailun voitto olisi mainio kruunu kenen tahansa konkarin uralle.
Sonnen kuitenkin myönsi, että jättäisi uraansa voitostakaan huolimatta siihen. 40-vuotias jenkki-iskijä puolustaisi mielellään titteliään hamaan loppuun saakka.
– En lähtisi missään nimessä minnekään muualle tai käyttäisi mestaruutta vipuvartena sopimusneuvotteluissa. Olen täysin uskollinen Bellatorille. Uskon todella, että sinun täytyy puolustaa mestaruuksiasi. Olisihan se [turnauksen voitto] toki mahtava saavutus. Kasvoin turnausten parissa ja rakastan niiden haastetta. Mielestäni on hienoa päästä taistelemaan kaikkien näiden kovien kavereiden kanssa, jenkkitähti hehkutti.
LUE MYÖS:
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Suomen yleisurheilussa merkittävä nimitys – urheilijoiden arki keskiössä
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Heili Sirviö koki rajun kaatumisen MM-kisoissa – julkaisi nyt videon
- Mikael Granlund teki NHL-historiaa – seuraennätys uusiksi
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea