Ampumahiihdossa hurjaa taistelua – norjalaisyllättäjä pokkasi ensimmäisen olympiakultansa!

Norjan Johannes Bø voitti uransa ensimmäisen olympiakullan ampumahiihdon miesten 20 kilometrin normaalimatkan kisassa. Toiseksi ylsi Slovenian Jakov Fak ja pronssia nappasi Itävallan Dominik Langertinger.
Neljänneksi ylsi Ruotsin Sebastian Samuelsson. Miesten ampumahiihdon ylivoimaisimpiin kilpailijoihin kuuluva ranskalaistähti Martin Fourcade hyytyi yllättäen kisan loppuvaiheilla ja jäi jälkeen kärjen vauhdista. Ranskalainen tuli lopulta maaliin viidentenä.
Fak ja Bø taistelivat voitosta aivan kisan viime hetkille asti. Slovenialainen pääsi maaliin vain 5,5 sekuntia norjalaisen jälkeen.
Olympiakulta oli 24-vuotiaan Bøn ensimmäinen. Nuorukainen oli Norjan joukkueen mukana myös Sotshin talviolympialaisissa, mutta ei yltänyt vielä silloin mitalisijoille.
Suomalaiset Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä jäivät reilusti kärjen vauhdista.
Grönman oli maalissa viimein 37:nä. Seppälä ylsi vain 53. sijalle. Hiidensalo jäi myös kauas kärkisijoista tullen maaliin 61. sijalla.
Suomalaisilla menivät pieleen erityisesti ammmunnat. Grönman kuittasi heikon kisansa huumorilla Ylen haastattelussa.
– Tämä oli kuin kalastusreissuni, kokemusta tulee, mutta ei saalista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Tämä näky oli liikaa – IL:lle brutaali arvio Iivo Niskasesta
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Mikä meni pieleen? Joni Mäki teki nyt kaiken selväksi
- Ville Nousiainen lausui Ylellä selviä totuuksia Suomen hiihtotähdestä: ”Ei se niin helposti tapahdu”
- Krista Pärmäkoski avautui Ylelle – kohtalonpäivä lähestyy
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Jasmi Joensuu biletunnelmissa – tällaisessa seurassa nainen viihtyi
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”
- Huomasitko tätä? Ylen kamerat todistivat, kuinka Therese Johaug nöyryytti suomalaishiihtäjää
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Jasmi Joensuu biletunnelmissa – tällaisessa seurassa nainen viihtyi
- Kilpasisko tylytti Kerttu Niskasta julkisesti – karua vihjailua
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”
- Tämä näky oli liikaa – IL:lle brutaali arvio Iivo Niskasesta
- Ville Nousiainen lausui Ylellä selviä totuuksia Suomen hiihtotähdestä: ”Ei se niin helposti tapahdu”
- Suomen hiihtoässä ällistyi Jasmi Joensuun toiminnasta kulisseissa – ”Kertoo paljon”