Hämmentävä tapaus! Olympiavoittaja sai erikoisen kirjeen – Sen jälkeen paljastui lisää kummallisuuksia
Kuva: Getty Images
Uimari Sarah Sjöström on yksi Ruotsin suosituimmista urheilutähdistä.
Kuuluisuus on kuitenkin tuonut Sjöströmin elämään myös joitakin lieveilmiöitä. Ruotsalaislehti Expressen kertoo eräästä hyvin erikoisesta tapauksesta.
Sjöström sai tuntemattoman miehen käsinkirjoittaman kirjeen, jossa tämä esitti melkoisen väitteen.
– Hän kirjoitti kolme A4-sivua suurella käsialalla ja kertoi olevansa biologinen isäni. Mutta hän kertoi olevansa myös muun muassa Michael Phelpsin ja Lindsey Vonnin isä. Lisäksi hän oli kuulemma monien venäläisten jääkiekkoilijoiden isä. Ja äitini työskenteli kuulemma ICA:lla (ruotsalainen päivittäistavaratalo). Kirjeen kirjoittamiseen oli selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa, Sjöström kertoo.
Tapaus on saanut uimarin varovaisemmaksi esimerkiksi puhuessaan puhelimessa tai ollessaan vaikkapa ravintolassa. Sjöström kuitenkin kertoo, että suurin osa hänen saamastaan huomiosta on positiivista.
Uimari voitti 100 metrin perhosuinnin olympiakultaa Rion 2016 olympialaisista. Hänellä on lisäksi lajistaan vino pino MM- ja EM-mitaleja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily