Karmeaa epäonnea! UFC-tähti teloi harjoitusparinsa kammottavalla tavalla – kamppailijan kives repeytyi
Kuva: Getty Images
UFC-ottelijat Joe Lauzon ja Devin Powell harjoittelivat tiistaina lukkopainia treenisalillaan. Vaikka harjoitukset olivat ammattilaisten tapaan varsin kovat, eivät miehet osanneet odottaa yllättävää käännettä. Lauzon yritti ohittaa maassa puolustavan Powellin jalkoja, ja päätyi vahingossa murskaamaan treenitoverinsa kiveksen.
Kipu oli Powellin mukaan juuri niin armoton, kuin kaikki miehet tietävät. UFC-ottelija kiidätettiin sairaalaan, jossa diagnoosiksi todettiin revennyt kives.
– Leikkaus oli pakollinen, nyt vain katse kohti palautumista. En malta odottaa, että pääsen takaisin UFC-häkkiin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kukaan on pakottanut minua ottamaan useamman päivän taukoa treeneistä. Palaan takaisin vahvempana, mutta enpä osannut odottaa tällaista kierrepalloa, Powell naureskeli Instagram-kuvansa saatetekstissä.
Jenkkiottelija myönsi, että rankoissa treeneissä olisi kenties kannattanut käyttää alasuojia. – Ehkä pitäisi alkaa käyttää niitä [alasuojia] myös enemmän painiessa. Poikkeuksellisen onnettomuuden aiheuttaja Lauzon oli tapauksesta ymmärrettävän pahoillaan. Mies kommentoi asiaa Redditin vapaaottelulle pyhitetyllä keskustelufoorumilla. – Harmittaa tämä tapaus kyllä todella paljon. Tämän takana ei ole edes mitään siistiä tarinaa. Harjoittelimme eilen lukkopainia, ja yritin ohittaa hänen half guardiaan vaihtelemalla puolta oikealta vasemmalle. Yritin astua taakse, mutta hän sai jalkani kiinni ja veti sen keskelle. Osuin suoraan kasseille ja murskasin ne, Lauzon pahoitteli kommentissaan.
Comment
byu/juffinbro from discussion
inMMA
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset