Kisajärjestäjille takapakkia Pyeongchangissa – olympiatyöntekijöitä siirretty pois norovirusepäilyjen vuoksi
Kuva: Getty Images
Pyeongchangissa alkavat talviolympialaiset vain muutaman päivän kuluttua, mutta järjestäjät ovat joutuneet vetämään pois noin 1200 vartijaa norovirusepäilyjen vuoksi. Heidät on tarkoitus korvata sotilailla.
Viruksen sanotaan olevan erittäin tarttuva ja aiheuttavan muun muassa oksentelua ja vatsakramppeja.
Kohteliaaseen aasialaiseen tyyliin kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Lee Hee-beom pyysikin tilannetta jo anteeksi tiistaina järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, mutta vakuutti järjestelyjen sujuvan kaikesta huolimatta suunnitelmien mukaan.
– Olemme täydessä toiminnassa täällä ja monet urheilijat ja toimitsijat ovat jo saapuneet ja asettautuvat parhaillaan kisakylään, Lee totesi.
Hänen mukaansa paikalliset terveysviranomaiset selvittävät tautiepäilyn syytä ja pohtivat parhaillaan jatkotoimia.
Olympialaisten työntekijöiden majapaikat sijaitsevat erillään urheilijoiden asuttamasta olympiakylästä.
Kisat alkavat Pyeongchangissa virallisesti ensi perjantaina.
Lähde: Reuters
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Luvassa megaottelu? IS:lle yllätyspaljastus Robert Heleniuksesta
- Mikä näyte voimasta: Suomen keihästähteä ällistellään Yhdysvalloissa saakka
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Elina Lampela vaihtoi treenivaatteet päälleen – tämä näky sai fanit ällistymään
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Elina Lampela vaihtoi treenivaatteet päälleen – tämä näky sai fanit ällistymään
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa