KOK:n jäsen välikohtauksessa vartijan kanssa Pyeongchangissa – lähetettiin kotiin

Brittiläinen Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n jäsen Adam Pengilly on lähetetty kotiin Pyeongchangin olympialaisista.
KOK teki ratkaisun Pengillyn kohtalosta sen jälkeen, kun kävi ilmi hänen olleen kahnauksessa vartijan kanssa hotellinsa ulkopuolella Pyeongchangissa.
– KOK haluaa pyytää anteeksi jäsenensä puolesta ja on hyvin pahoillaan Adam Pengillyn aiheuttamasta välikohtauksesta, KOK:n tiedottaja sanoi.
Pengilly antoi itse Insidethegames-verkkosivustolle haastattelun, jossa kertoi oman versionsa tapahtuneesta.
– Yritin kävellä turvamiehen ohi ja hän käski minun mennä eri kautta. Turvamies esti tieni, lähestyi minua ja pyysi nähdä kulkulupani. Näytettyäni sen hän tuli vielä lähemmäs, jolloin pyysin saada puhua hänen esimiehensä kanssa, Pengilly kertoi.
Tämän jälkeen Pengilly tilanteeseen kyllästyneenä ryntäsi vartijan ohi, jolloin vartija kaatui ja loukkasi itseään lievästi. Tätä hän ei sanonut huomanneensa ollenkaan, mutta pahoitteli kuitenkin asiaa.
– Olen pahoillani vartijan puolesta. KOK:n jäsenen kuuluisi käyttäytyä paremmin ja olen pettänyt saamani luottamuksen, Pengilly sanoi.
Pengilly on itse edustanut maataan kelkkailussa kaksissa olympialaisissa. Hänen määräaikainen KOK:n jäsenyytensä päättyy 25.helmikuuta, eli Pyeongchangin olympialaisten päätöspäivänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui