Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
Ilona Mononen on ollut alkukesän suomalainen sensaatio yleisurheilun puolella. Nainen on peräti kolmen kullan putkessa.
Viimeisin kulta tuli viikonloppuna Saksassa, kun Mononen paineli 3 000 metrin esteiden voittoon universiadeissa. Hän on nyt laittanut hurjaa heinäkuutaan pakettiin myös Instagramissa.
– Tyydyn nykyään vain kultaan. Heinäkuu on ollut yhtä ykkösenä maaliviivan ylittämistä, aloitti Mononen hymyillen.
– Matkustin Madridiin, Bergeniin ja Bochumiin hakemaan kolme kultamitalia: joukkueiden EM-kisoista, alle 23-vuotiaiden EM-kisoista ja opiskelijoiden universiadeista. Olen todella iloinen titteleistä ja niin kiitollinen keholleni, että se pysyi terveenä ja vahvana kaiken matkustamisen ja kilpailemisen läpi, fiilisteli Mononen.
Monoselta lähti myös kiitokset Suomen ja joukkueelle ja erityisesti yhdelle miehelle.
– Haluan myös kiittää joukkuetovereita ja Team Finlandin henkilökuntaa. Teitte näistä reissuista niin hauskoja. Erityiskiitos Veli-Matti Ranta (joukkueen valmentaja), joka on pitänyt minut viileänä niin sisältä kuin ulkoa. Hän on varmistanut, että taktiikat ovat kunnossa ja samalla kantanut jääliivejä halki Euroopan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan