Viime lauantaina Brasilian Belemissä järjestetyssä UFC-illassa paljon keskustelua aiheuttaneen ottelun voittaja, kirgisialais-perulainen Valentina Shevchenko on antanut oman lausuntonsa ja mielipiteensä tapahtumista.

Shevchenko voitti naisten kärpässarjan ottelussa Priscila Cachoeiran yksipuolisen näytöksen jälkeen ja keskustelua on herättänyt, miksi ottelun tuomari Mario Yamasaki antoi sen jatkua niin pitkään.

Shevchenko ei omien sanojensa mukaan ole katsonut ottelua uudestaan lauantain jälkeen, eikä siksi osaa sanoa tekikö tuomari työnsä oikein antaessaan teurastuksen jatkua niin kauan.

Hän sanoo oman tehtävänsä olevan jokaisessa ottelussa jatkaa siihen asti kuin tuomari sen sallii.

– Ottelun aikana keskittymiseni ja mieleni oli täysin ottelun lopettamisessa. Sillä ei ollut väliä miten, mutta se täytyi lopettaa, Shevchenko sanoi.

Hän myös kertoo nähneensä aiemmin kuinka niskan päällä olleen ottelijan vetoaminen tuomarille ottelun lopettamiseksi on lähinnä auttanut tämän vastustajaa pääsemään takaisin kiinni otteluun.

Lähde: mmaweekly.com